Soittolista: DJ Kridlokk – Mies, joka katosi omalta levyltään

Vuoden ensimmäisen Soittolistan vieras on helmikuun lopulla uuden levynsä Silius julkaissut DJ KRIDLOKK alias Kristo Laanti. Myös Khid-nimellä musiikkia tekevä Kridlokk sai kuunneltavakseen muun muassa Billie Eilishin, Ville Valon & Agentsin ja Pyhimyksen kappaleita. Kuuntelemisen lomassa hän paljasti, mitä mieltä on termistä ”älykkörap”, pohti kuka DJ Kridlokk lopulta oikein on ja muisteli ensikohtaamistaan internetin kanssa.

Markus Paajala

Billie Eilish
Bury a Friend

DJ Kridlokk: ”Tämä oli tuotannollisesti siisti. Siinä oli sellaista jazz-laulun henkeä. Oli hienoa, että kappaletta kuunnellessa ei ollut helppo arvata, mitä tulee seuraavaksi. Silti se oli todella riisuttu, ja siinä oli selvästi a-osa, b-osa ja c-osa. Suoraviivaisen biitin ja vähän kiemurtelevan laulun kontrasti oli kiehtova. Melodian keveys oli hauska vastakohta sille, mitä sanottiin.”

Kimmo Vanhatalo: ”Tuntuu, että tällä hetkellä hitti­musiikki on aika synkkää. Tässäkin laulettiin ”I wanna end me”. Synkkyydestä tulee mieleen Lil Peepit, Xxxtentacionit ja muut.”

DK: ”En tiedä, onko musiikki mennyt synkemmäksi vai onko tuollaisen ”I wanna end me” -läpän rajuudessa tapahtunut inflaatio. Se painaa nykyajan popmusiikissa yhtä paljon kuin kasarirockbändin pieni kutittelu okkultismin kanssa. Tämä ei tuntunut sen kummemmalta. Ehkä itsekin olen turtunut.”

KV: ”Olisiko reilua sanoa, että myös oma musiikkisi on aika synkkää?”

DK: ”Ymmärrän, että se voi kuulostaa synkältä. En ole koskaan tainnut tehdä duurivoittoista biisiä! Omaan korvaani se ei kuitenkaan ole synkkää. Musiikissani on enemmänkin ambivalentti tunnelma.”

”Mielestäni esimerkiksi sellainen jazz, joka pyörii iloisen ja surullisen välissä – alueella, josta en osaa aivan sanoa kumpaa se on – on todella tummasävyistä musiikkia. Se tuntuu vieraalta ja sen takia synkältä.”

KV: ”Ainakin uudella levylläsi Silius myös sanoituksissa on välillä pessimistinen sävy.”

DK: ”Pessimismi voi olla ihmisessä erittäin raskas piirre, mutta tietynlainen pessimistinen huumori on aina vedonnut minuun. Siihenkin liittyy komedian ja tragedian välinen keskustelu. Jossain vaiheessa asioille on pakko nauraa.”

”Huumori voi olla tehokas keino käsitellä ahdistavia asioita. Tietenkin vakaville asioille nauramiseen liittyy myös vastuu. Ei jollakin asialla vitsailu kuitenkaan tarkoita, etteikö ymmärtäisi sen vakavuutta. Naurun kautta asiasta jää muutakin mieleen kuin ahdistavuus.”

Eevil Stöö
Internetil ei oo tunteit

DK: ”Tämä on lempibiisini tältä samannimiseltä ep:ltä. Kappaleella Eevil Stöö puhuttelee internetiä. Kuka tai mikä hän on.”

”Olen miettinyt, että onko internetistä ollut joskus olemassa sellainen kaunis ajatus. Varmasti jossain on ollut liitutaulu, jolle on laitettu ranskalaisilla viivoilla ajatuksia, että mitä kaikkea positiivista internet tulee olemaan: demokraattinen alusta, ideoiden vapauttaja ja niin edelleen.”

”Puhumme paljon siitä, että internet on pilalla. En tavallisesti usko lifestyle-mantraan ’elämä on sitä, mitä teet siitä’, mutta internetiin se pätee. Internet on sitä, mitä siitä teemme. Jos sinne käy kaatamassa ämpärillisen skeidaa, niin kyllä se jää sinne pyörimään.”

”On kuitenkin vaikea arvioida, onko internet ikinä ollut parempi paikka tai tuleeko siitä tulevaisuudessa huonompi paikka. Luulen, että hyvyyden ja huonouden tasapaino on aina ollut vähän sama. Internetin koko on vain laajentunut.”

KV: ”Nyt internetiäkin kohtaan voi olla jo nostalginen.”

DK: ”Muistan, kun olin 1990-luvun alussa serkullani kylässä. Tätini sanoi, että: ’Meillä on nyt internet, haluatko kokeilla?’ Minulla ei ollut mitään hajua, mikä se on. Menin tietokoneelle ja siinä oli internetin aloitussivu auki. Siihen oli piirretty joku pieni talo ja puu.”

”Sivua pystyi skrollaamaan hiirellä muutaman sentin kumpaankin suuntaan, koska se ei skaalautunut tietokoneella oikein. Olin, että mikä vittu tämä on. Räpläsin sitä minuutin ja kyllästyin. Lähdin koneelta pois, ja täti ihmetteli, että: ’Joko sinä kävit siellä?’ Vastasin ’joo’ ja palasin analogisten figuurien äärelle.”

KV: ”Levylläsi on kappaleet Oon Eevil Stöö ja Oon Paperi T. Voitko valottaa niiden taustaa?”

DK: ”Kun tein Silius-levyä, mietin paljon DJ Kridlokkin roolia. Ajattelin, etten enää yritä risteyttää omaa itseäni ja Kridlokkia, vaan menen syvemmälle sinne larppiin. Päätin kuitenkin vaihtaa lavasteita UG-Solon katujen gangstasta johonkin abstraktimpaan. Mitä, jos Kridlokk on välillä avaruudessa? Tai solariumissa? Tai vain himassa?”

”Lopulta en enää oikein itsekään tiennyt, kuka DJ Kridlokk on. Hävisin-kappaleella vanhentunut Kridlokk kävelee kohti vanhainkotia. Hän käveleekin oven ohi, ja se on viimeinen havainto hänestä. Tämän jälkeen Kridlokk on hetkeksi levyllä poissa. Hän on Eevil Stöö ja Paperi T. En itse edes räppää jälkimmäisellä biisillä, vaan otin oman säkeistöni pois.”

”Sitten tulen takaisin Paperi T:n jälkeen vähän psykoosissa ja mietin, kuka oikein olen. Tämä kaikki sopii siihen, että Kridlokk on alusta asti väittänyt olevansa jotain ihan täysin muuta kuin mitä minä henkilönä olen.”

”En halunnut, että Kridlokk alkaisi tuntua jo tehdyltä ja tylsältä. Sen sijaan, että varjelisin sekä kuuntelijoiden että itseni vanhaa näkemystä siitä, minkälainen Kridlokk on, päätin muuttaa sen täysin. Tästä eteenpäin hän on ihan kaikkea mahdollista.”

Ville Valo & Agents
Syksyn lapsia

DK: ”Tämä oli erittäin suomalaisen kuuloinen kappale. Tässä häiritsi se, että piti retroilla niin helvetisti. ’Hei, meillä on näitä vanhoja biisejä, niin pitäisikö tehdä ne vanhan kuuloisiksi?’ Mitä, jos toteuttaisi kappaleet vähemmän ilmiselvällä tavalla.”

”Kyllä omasta musiikistanikin löytyy retroilua, ja tietynlainen viitteellisyys on ihan ok. Tästä oli kuitenkin tehty aivan liian kliininen. Retroilu oli turhan tiedostettua. Se oli kuin musiikin lavastamista. Kappale ei kuitenkaan lopulta kuulostanut 60- tai 70-luvulla tehdyltä. Siinä oli rosoa, mutta ei mitään särmää.”

KV: ”Mikä on suhteesi iskelmään?”

DK: ”Ei oikein minkäänlainen. En rakasta enkä vihaa. En ole ikinä oikein kuunnellut sitä ja se, mitä olen kuullut, ei ole puhutellut. Meillä ei kotona kuunneltu iskelmää, kun olin lapsi. Ostin jo 5-vuotiaana viikkorahoilla ensimmäisen Guns N’ Roses -kasetin. Musiikissa piti olla vaaran tuntua!”

KV: ”Soittolistassa onkin tullut jo vähän perinteeksi kysyä hevimenneisyydestä. Ilmeisesti jonkinlainen sellainen löytyy sinultakin!”

DK: ”Ei mikään mainittava. Jos juttelen hevimusiikkitietäjän kanssa, en pysty hirveästi pudottelemaan katu-uskottavia nimiä. Olen kuunnellut Metallicaa, Kreatoria ja Anthraxia. Rap tuli mukaan kuitenkin aika nopeasti, kun olin ala-asteella. Sen jälkeen kuuntelin aika eksklusiivisesti räppiä, kunnes 2000-luvulla löysin kaiken elektronisen sekoilun.”

KV: ”Mitkä rap-jutut olivat niitä, jotka johdattivat sinut genren pariin?”

DK: ”Ensimmäinen oli Wu-Tang Clanin Enter the Wu-Tang (36 Chambers). Se sai aivot muljahtamaan! Sitten tulivat Wu-Tangin liitännäiset sekä Nasin Illmatic ja Mobb Deep. Lunizin Operation Stackolan löysin siskoni levyhyllystä vuonna 1995, kun I Got 5 on It oli iso hitti.”

”Aika pitkälti rap oli tuolta New Yorkin puolelta. Minulla kesti tosi kauan sulaa länsirannikon jutuille, enkä niistä koskaan täysin innostunutkaan. Sitten löysin eteläräppihommat ja aloin fanittaa niitä.”

Pyhimys
Mulkut

DK: ”Kun biisi alkoi, tuli heti, että: ’Ei vittu, tämä aihe.’ Minulla on vähän sellainen politiikan ähky. Koetan pysyä mukana maailman menossa ja siitä, mistä puhutaan, joten kännykkä tulee avattua heti, kun herään. Dataa virtaa hirveästi verkkokalvoille, kun olen vielä peiton alla ja aika henkilökohtaisessa tilassa. Tuntuu, että se kaikki vyöryy sänkyyn asti.”

KV: ”Tiettyjä juttuja, kuten vaikka toksista maskuliinisuutta, jauhetaan niin paljon, että niihin kyllästyy, vaikka käsite olisikin hyvä ja hyödyllinen.”

DK: ”Niin, elämme buzzwordien ja hashtagien aikaa.”

”En erityisesti pitänyt tästä kappaleesta, mutta Pyhimys on tosi hyvä. Hän on ikään kuin suomalaisen rapin näytelmäkirjailija. Räpissä teksti henkilöityy usein vahvasti kertojaan. Pyhimyksen kohdalla ei kuitenkaan ikinä tule sellainen olo, että tuo tyyppi nyt sanoo näin. Hän on aina kertojana.”

KV: ”Haluatko itse vaikuttaa poliittisesti tai yhteiskunnallisesti musiikillasi?”

DK: ”En koe, että oma musiikkini on siihen oikea paikka. Tiedostan, että minulla on tällainen jalusta, jonka avulla voisin vaikuttaa, mutta toisaalta en ole poliitikko enkä kansanedustaja. Julkinen työ ei mielestäni velvoita ottamaan kantaa.”

”En itse myöskään kuuntele poliittista musiikkia. Minulle tulee siitä usein sellainen olo, että kuuntelen mainosta. Myös kuuntelijalla pitää olla vapaus valita, mitä vastaanottaa, oli se sitten uskonnollinen tai poliittinen viesti. Tietysti voi miettiä sitä, tekeekö se jo musiikista yhteiskunnallista, jos se ilmentää jotenkin ajan henkeä.”

KV: ”Mitä mieltä olet termistä älykkörap?”

DK: ”Hah! Se on lähinnä huvittava. En oikein tiedä, mitä mieltä voisin siitä olla. En koe, että voin hyväksyä tai vastaanottaa kyseistä termiä. Uskaltaisin sanoa, että näin ajattelevat myös muut tietämäni artistit, jotka termiin liitetään. Se on lähtenyt elämään omaa elämäänsä.”

”Terminä se on hassu, koska se sisältää ladattuna oletuksen, että on olemassa räppiä, jonka tarkoituksena on osoittaa tekijänsä älykkyysosamäärä. Toisaalta en ole varma, mitä termi tarkoittaa. Jollekin termi älykkörap saattaa sisältää hirveästi dataa. Hän tietää täysin, mihin sillä viitataan, miltä älykkörap kuulostaa, minkälainen on sen tekstien sisältö ja kuka on sen esittäjä.”

”Genrejen nimet ovat harvoin tekijöidensä itse keksimiä. Niitä keksivät ne, jotka tarvitsevat työkaluja puhuakseen kyseisestä asiasta. Hyvä esimerkki on grime. Sen tekijät pitivät itse pitkiä puheenvuoroja siitä, että ei tämä ole mitään grimea. Heidän slangissaan se tarkoitti paskaa!”

KV: ”Itse olen mieltänyt älykkörap-termin jonkinlaisena vastakohtana ’bile-’ tai ’junttiräpille’.”

DK: ”Tässä mielenkiintoista on se, että älykkörap on termeistä ainoa, joka yrittää kuvata sen tekijöitä. Nämä muut termit kuvaavat enemmän kuulijoita tai sitä, missä musiikkia kuunnellaan. Bileräppiä kuunnellaan bileissä ja junttiräppiä, kun pitää vetää naula päähän. En ainakaan itse käsitä sitä niin, että junttirap on junttien tekemää!”

Stereo feat. Etta
Vuosien päästä

DK: ”Tämä oli ihan helvetin hirveä biisi. Kaikki ne asiat, mistä tässä räpättiin: ”Tähtitorninmäellä tehtiin lumienkeleitä” ja ”se rotsi, jossa mulla on edelleen röökinpolttama reikä” – kukaan ei tee noin! Näytä minulle toisiinsa rakastunut pari, joka tekee Tähtitorninmäellä lumienkeleitä. Yksikään kappaleen mielikuvista ei tuntunut tippaakaan realistiselta.”

”Meillä on aika vahva amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin synnyttämä kuva siitä, minkälaista on rakastua ja mitä rakkauteen kuuluu. Oli se sitten se tapa, miten vietetään ystävänpäivää, millaiset häiden pitää olla tai minkälainen on ihanneparisuhde. On sairasta, että se laajenee siihen, millaista on, kun eroaa.”

”Tässä kaikki lainit, joilla kuvattiin ahdinkoa, kipua ja ikävää, olivat epäaitoja. Kyllä minä olen eronnut elämässäni, mutta yksikään noista asioista ei tapahtunut. Kappaleessa oli ohjeet, kuinka reagoida eroon mahdollisimman lapsellisesti ja teatraalisesti. Ärsyttää, huh huh!”

”Tästä tulee mieleen se, kun istun himassa ja mietin, että jengi tuolla varmaan lukee kahviloissa kirjaa ja käy ravintoloissa. He kokevat kaikkea sellaista, mitä minä en tee. Tuntuu, että tuhlaan vain aikaani. Sitten, kun kokeilen niitä juttuja, tajuan, että: ’Mitä vittua minä täällä kahvilassa teen tämän kirjan kanssa?’ Kunnon larppausta. Ei kukaan oikeasti tee näin.”

KV: ”Olisitko voinut aikoinaan kuvitella, että räpistä tulee 2010-luvun lopun suosituinta popmusiikkia?”

DK: ”En olisi osannut ennustaa sitä, mutta en ole ikinä kyllä yrittänytkään. En ole oikein koskaan ruotinut skenen tilaa tai tulevaisuudennäkymiä. Havahduin itse vain siihen, että näin kävi. Saa nähdä, milloin saturaatiopiste tulee tai onko se jo tullut.”

”Vielä kymmenen vuotta sitten olin vahvasti sitä mieltä, että jos olet pop, et voi olla hyvä, aito tai mielenkiintoinen. Onhan hyvää poppia ollut helvetisti olemassa. Hyvä esimerkki on David Bowie.”

”Tietenkään se, mikä on suosituinta, ei yleensä edusta kaikkein kokeellisinta ja mielenkiintoisinta musiikkia. Se edustaa useimmiten asioiden keskiarvoa. Jos pidät tuparit ja kutsut sinne monta ihmistä, niin tietysti teet ruokaa, jota todennäköisimmin kaikki diggaavat syödä.”

DJ Kridlokk esiintyy lauantaina 16.3. Helsingin Tavastia-klubilla Eevil Stöön, Koksukoon ja Henrikin kanssa. Lisätietoja Facebookista.