”Soittomme saattaa kuulostaa vaivattomalta, mutta siinä on hirveä määrä duunia taustalla” – haastattelussa progeyhtye Malady

Yhtyeen kolmas levy julkaistiin tänään.

Marko Marila

Progeyhtye Maladyn kolmas levy julkaistiin tänään Svartin kautta. Luontoteemainen albumi leikittelee aiempaa jazzahtavammalla vireellä ja esittelee saksofonin yhtenä keskeisenä instrumenttina.

Malady kertasi Rumballe eroja aiempien levyjen ja uusimman Ainavihantaa-albumin välillä ja avasi yhtyeen keskinäisiä toimintatapoja.

Ville Rohiola (koskettimet) ja Jonni Tanskanen (basso) kertovat kunnianhimonsa lisääntyneen studiotyöskentelyn suhteen kolmannella levyllä. Sipoossa sijaitseva E-Studio tarjosi yhtyeelle uudenlaiset puitteet sekä tilan että prosessin puolesta.

“E-Studio mahdollisti yhteissoiton ja etenkin rumpujen nauhoittamisen uudella tavalla. Studionauhoitusten jälkeen jatkoimme yhteistyötä Tuukka Tervon kanssa, joka toimi miksaajana ja teki jälkiäänitykset Helsingin päässä”, Rohiola kertoo.

“Tuo on itse asiassa keskeinen pointti, että edellinen miksaaja-masteroijamme Matti Kari vaihtui Tuukka Tervoon”, Tanskanen täydentää.

“Tervolta tuli mukavan tuoreita näkökulmia miksaamispuolella, ja tietyssä määrin myös studiotyöskentelyn suhteen. Hän ei ollut mukana E-Studiolla, mutta jälkiäänityksessä kyllä. Sanoisin, että se kuuluu soundillisesti levyllä.”

Rohiola kertoo E-Studion myös mahdollistaneen livesoittamisen aivan uudenlaisella tavalla, mikä yhtyeellä olikin yhtenä tavoitteena studiotiloja miettiessä.

“Levyllä on paljon materiaalia, joka kuvastaa jamittelun ja vapaamman soittamisen meininkiä sellaisena kuin olemme sen treeniksellä tehneet.”

Toisen ja kolmannen levyn välillä muutoksia tapahtui myös bändin kokoonpanossa, sillä kitaristeja on nyt kahden sijaan yksi. Lisäksi saksofonisti Taavi Heikkilä liittyi yhtyeeseen. Saksofonistin mukaan ottaminen oli asia, jota bändi oli pohtinut Rohiolan mukaan pitkään sekä alitajuisesti että bändiharjoitusten yhteydessä.

“Mä inhoan sanaa kosminen, mutta kosminen yhteensattuma on tässä tapauksessa aivan kurantti ilmaus”, Tanskanen kertoo.

“Meillä oli treenit päällä, ja viereisestä huoneesta alkoi kuulua saksofonin soittoa. Muistan siitä lähinnä sen, että huoneesta kuului suhteellisen hankalia arpeggio-kuvioita ärräpäiden säestämänä. Taavi kertoi myöhemmin, että oli silloin soittanut Tšaikovskia. Jäimme siinä yhtyeen kesken rupattelemaan käytävään ja odottelemaan millainen sälli sieltä huoneesta ilmestyy. Kun hän sitten lopulta tuli ulos, pyysimme Taavin treenikselle vähän fiilistelemään, ja kysyimme kiinnostaisiko häntä tulla seuraaviin treeneihin. Kyllähän häntä kiinnosti, ja nyt hän on jäsenenä. Meillä oli kappaleet jossain määrin rakenteellisesti valmiina Taavin liittyessä kuvioihin, mutta nyt on todella vaikea kuvitella levyä ilman saksofonia. Taavi soittaa levyllä lisäksi klarinettia.”

Rohiola kertoo saksofonin mahdollistaneen levylle myös jazzahtavamman soundin.

“Meillä on aina ollut bändinä vahva oma soundi, tarve mennä soittajina eteenpäin, sekä tehdä genrerajoja ylittäviä valloituksia. Jazzahtavamman äänimaiseman tavoittelu sekä saksofonin mukaan ottaminen olivat ne seikat, joiden myötä pääsimme tavoittelemaan uusia muotoja. Taavin soitto tuo hienosti esiin erilaisia melodioita ja nyansseja, sekä vuoropuhelua kitaran ja muiden instrumenttien kanssa.”

Kun on puhe siitä, miten eri elementit sointuvat yhteen ja miten eri osien välinen dynamiikka toimii, Tanskanen nostaa esiin yhdessä treenaamisen tärkeyden.

“Soittomme saattaa levyllä kuulostaa vaivattomalta, mutta kyllä siinä on hirveä määrä duunia taustalla.”

“Sanoisin myös, että Maladyssa on vahvana se, että sovitamme biisit yhdessä”, Rohiola jatkaa.

“Jokainen on soittajana yksilö, ja jokaisessa biisissä jokaisella on omanlainen soittotyylinsä. Niiden kautta nivomme kokonaisuuden yhteen. Osa biiseistä syntyy nopeasti, mutta monien kappaleiden kohdalla meillä on hyvällä tapaa pohtiva lähestymistapa. Kappaleiden rakenteet elävät paljon vielä sovittamisvaiheessakin.”

Rohiola kertoo levyllä olleen asioita, jotka yhtye jätti tahallaan auki studiota varten, mutta kolmannen levyn ollessa kyseessä kokemusta studiotyöskentelystä oli ehtinyt kertyä.

“Me olemme studiomuusikkoina koko ajan vahvempia. Edelliset levyt ovat antaneet meille kokemuksen siitä, että tiedämme studioon mennessä mitä olemme tekemässä. Se jeesaa.”

Yhtyeen laulaja Babak Issabeigloo vastaa laulun sovittamisesta kokonaisuuteen. Sanoitukset taas ovat yhtyeen rumpalin Juuso Jylhänlehdon käsialaa.

“Siinä vaiheessa kun sanoitukset ovat olleet valmiina, Babak on lähtenyt sovittamaan niitä kokonaisuuteen. Mekin olemme sitten lähteneet hakemaan melodioita ja kokeilemaan kuinka ne tahdittavat laulua”, Rohiola summaa.

Maladyn musiikkia luonnehditaan usein progressiiviseksi rockiksi, minkä Rohiola sanoo yhtyeen tapauksessa tarkoittavan vapautta tehdä erilaisia valintoja sekä rikkoa perinteisiä popin ja rockin kaavoja.

“Sehän ei esimerkiksi ole ennenkuulumatonta meille, että laulu on instrumentti muiden joukossa. Se on toiminut meillä tähän mennessä hyvin”, Tanskanen arvioi.

“Progressiivinen musiikki voi olla ylipäätään genremääritelmänä vaikea, mutta perinteisistä biisirakenteista irrotettu struktuuri paistaa läpi myös meidän musiikissamme. Uusi levy on ehkä tämän suhteen jopa aiempiin levyihin verrattuna perinteisempi, sillä useammassa biisissä on esimerkiksi selkeät kertosäkeet.”

Heavyblogisheavy-sivusto vertaa Ainavihantaa-levyn arviossa Maladya King Crimsoniin. Tanskanen arvioi vertauksen juontuvan suurilta osin siitä, että Mellotron-kosketinsoitin on levyllä vahvasti läsnä.

“Myös levyn avauskappaleen Alavan vaaran alku lähentelee uhkaavuudessaan King Crimsonin Red-levyä. Mutta onhan meitä verrattu vaikka mihin, Camelista Pink Floydiin ja Canterburyn koulukuntaan sekä Haikarasta Wigwamiin. Että on siellä joka lähtöön. Iron Maideniinkin meitä on verrattu pari kertaa. Ihmiset kuulevat sieltä eri asioita, mutta musta se on pelkästään kiehtovaa”, Tanskanen sanoo.

“Itse otan kaikki rinnastukset hyvällä, mutta hyvin subjektiivisena kokemuksena. Toki King Crimsonia ja Pink Floydia on kuunneltu, ja vaikutteet ohjaavat jonkin verran, vähintään alitajuisesti.”

Rohiola on Tanskasen kanssa samaa mieltä Mellotronin antamista King Crimson -konnotaatioista.

“Mietin kosketinsoittajana omaa painotustani tällä kolmannella levyllä verrattuna edelliseen, ja se on juuri se Mellotronin käyttö. Se on huomattavasti keskeisemmässä roolissa kuin aiemmin. Yhtyeen muilla jätkillä on huomattavasti vahvempi progetausta kuin mulla, sillä mun nuoruudessani jazzilla on ollut suurempi vaikutus. Kun tein riffin Alava vaara -biisiin, voin rehellisesti sanoa, etten kuullut siinä King Crimson -tyyppistä rock-riffittelyä, vaan ihan perus jazz-meininkiä. Se on puhtaasti siitä kiinni, miten sen soittaa: soittaako sen rockisti vai miten.”

Rohiola kertoo yhtyeellä olevan sen verran vintage-painotteinen kalusto, etteivät vertaukset 70-luvun alun musiikkiin ole ollenkaan kaukaa haettuja.

“Mulla on Hammond, jossa on vahvaa vintage-soundia 40- ja 50-luvuilta asti, sekä Wurlitzer, joka on hyvin tyypillinen 70-luvun musaskenen juttu. Lisäksi vaikutuksensa on Minimoog-syntetisaattorilla, puhumattakaan siitä Mellotronista. Mutta mä olen pelkästään tyytyväinen, että meidät genretellään isojen joukkoon, ja että meissä nähdään jos ei muuta niin sitä perinteen jatkajaa. Musiikki on sellaista, että se jatkaa elämistään ajasta toiseen. Aina löytyy jotain uutta, vaikka siinä olisikin jotain tuttua.”

Levyn oli alun perin tarkoitus ilmestyä syyskuussa, mutta koronapandemia viivästytti prosessia monilta osin. Koronatilanteen ollessa pahimmillaan yhtye ei halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä, joten looginen ratkaisu oli Tanskasen mukaan siirtää studiotyöskentelyä muutamalla kuukaudella eteenpäin.

“Sen jälkeen oli muita ongelmia, kuten esimerkiksi se, että vinyylimateriaalit eivät liikkuneet Euroopassa. Ihan uskomatonta huonojen sattumusten sarjaa. Mutta julkaisupäivä tulikin lähestyessään melkeinpä shokkina, että hetkinen, nythän siihen on enää kuukausi, sitten enää viikko, ja niin poispäin. Tätä on odotettu niin pitkään”, Tanskanen toteaa.

“Nythän puhellaan, että levypainoissa taitaa olla jopa 9 kuukauden jonot”, Rohiola huomauttaa.

“Kyllä. Mutta homma oli ihan poissa meidän käsistä, ei sille vain voinut mitään. Nyt odottelemme sormet ristissä, että levy tulee. Vai mitä seuraavaksi, jakelija menee lakkoon?” Tanskanen naurahtaa.

Tanskanen kertoo albumin nimen olleen sanoittajan eli Jylhänlehdon keksintöä.

“Ainavihantaa on hyvä sana. Ikivihreästä myös puhutaan. Englanniksi sanan voisi kääntää ‘evergreeniksi’, mikä muistuttaa luonnonläheisyydestä, ja sopiikin hyvin levyllä kuuluvaan luontoteemaan. Mutta kieltämättä sana on ehkä hieman muinainen, eikä sitä hirveän usein kuule arkikielessä tai paikallisradiossa käytettävän.”

Lopuksi Tanskanen haluaa korostaa levyn sävellystyön painottuneen hyvin eri tavalla kuin aiempien julkaisujen kohdalla.

“Ville ja Babak ovat olleet suurimpina vetäjinä sävellystyössä. On hienoa, että siinä missä itse vetäydyin hieman siitä roolista, meiltä löytyy biisintekopotentiaalia joka lähtöön. Olemme tällainen – lainaan tässä Juuson termiä – luova yhteisö, että kun joku jättää tietyt hommat vähemmälle, jollain toisella on ideoita. Levy on kokonaisuutena erilainen kuin aiemmin, mutta siinä on meille tunnuksenomaisia piirteitä. Kyllä sieltä se vanha Malady löytyy, mutta kokemus on jossain määrin uudenlainen. Ja siitä antaisin kiitokset nimenomaan Villelle ja Babakille.”

“Kiitos Jonni”, Rohiola nyökkää.

“Et säkään huonosti ole levyllä soittanut. Jonnin soittotaitoa ei voi koskaan korostaa liikaa. Se on meidän selkäranka.”

“Nyt mä punastun”, Tanskanen hymähtää.