Soundgarden salaisella comeback-keikalla – kuuntele koko livesetti

19.04.2010

Seattlen grungeveteraanit palasivat yhteen Chris Cornellin soolo- ja Audioslave-seikkailujen jälkeen. Bändi lämmitteli livekuntoaan viime perjantaina salakeikalla, jonka kaikki biisit voi nyt kuunnella verkossa.

Kuva: Sub Pop

Laulaja Chris Cornell, kitaristi Kim Thayil, basisti Ben Shepherd ja rumpali Matt Cameron soittivat viime perjantaina 16. huhtikuuta ensimmäisen yhteisen keikkansa sitten vuoden 1997. Salakeikka järjestettiin seattlelaisella Showbox-klubilla.

Nelikko ei kuitenkaan esiintynyt nimellä Soundgarden vaan käytti anagramminimeä ”Nudedragons”.

Yhtye on treenannut viime viikot kotikaupungissaan ja lämmittelee nyt livekuntoaan festivaalikesää varten. Soundgardenin toistaiseksi ainoa varmistettu keikka on 8. elokuuta Chicagossa Lollapalooza-festivaalilla, mutta huhuja on liikkunut myös Readingin ja Leedsin festivaaleista.

Bändin kiertuesuunnitelmia hillitsee ainakin se, että rumpali Matt Cameron on ollut jo 12 vuoden ajan myös Pearl Jamin jäsen. Yhtye julkaisi viime vuonna Backspacer-albumin, jonka tiimoilta se on tiiviillä kiertueella ainakin heinäkuuhun asti.

Kuuntele ”Nudedragonsin” Spoonmanilla alkanut ja Waiting for the Suniin päättynyt setti Blabbermouthissa.

Lisää luettavaa