Stoner-räpin kummisetä Devin the Dude palaa Suomeen

Houstonilaisräppäri nähdään Helsingissä ja Oulussa.

06.11.2017

Devin the Dude esiintyy 1. joulukuuta 45 Specialissa Oulussa ja seuraavana iltana Helsingin Nosturilla.

Stoner-räpin kummisetä ja underground-konkari nähtiin alkuvuodesta Suomessa, ja uusintavierailu on tervetullut, sillä ainakin Helsingin-keikka oli loppuunmyyty. Acoustic Levitation -albuminsa keväällä julkaissut houstonilaisräppäri tunnetaan funk- ja jazz-pohjaisten biittien päälle räppäämistään pilven, oluen ja naisten täyteisistä tarinoista. Keikoilla juhlitaan uutta albumia, mutta kuullaan myös klassikot kuten Lacville ´79.

Oulussa ilta kulkee Tulvaklubin otsikon alla ja lämmittelyt hoitaa Aivovuoto ja DJ Kridlokk.

Oulun-keikan liput tulevat myyntiin Tikettiin tänään kello 12. Helsingin pääsyliput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa.

Lisää luettavaa