Suomalaisyhtye latoi kansainvälisesti arvostetussa lehdessä täyslaidallisen suomalaisten poliitikkojen niskaan: ”Käytännössä he haluavat köyhien kuolevan pois”

Have You Ever jne kertoi totuuksia suomalaisesta politiikasta.

18.01.2018

Mainio Have You Ever See The Jane Fonda Aerobic VHS? -yhtye oli arvostetun Drowned in Sound -verkkolehden haastattelussa.

Kouvolalaisen yhtyeen (tosin haastattelussa puhutaan koko ajan ”Kouvalasta”) haastattelu julkaistiin eilen, ja siinä yhtye puhuu musiikin lisäksi monista muistakin asioita. Puhe rönsyilee mukavalla tavalla eestaas, ja jossakin vaiheessa keskustelu kääntyy politiikkaan ja suomalaisiin poliitikkoihin.

Haastattelussa yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja Ekku Lintunen lataa täyslaidallisen suomalaisten poliittisten päättäjien niskaan.

”Meillä Suomessa ei ole korruputiota niinkään paljon, mutta päättäjämme eivät tiedä, mitä tekevät. Köyhyys lisääntyy tulevan lakimuutoksen myötä. Suomi on rikas maa, mutta koko kansakunta on pian kriisissä. Päättäjät haluavat köyhien ihmisten käytännössä kuolevan pois”, Ekku kertoo ja jatkaa:

”Eivät poliitikot tietenkään sano sitä ääneen, mutta esimerkiksi minä ja Janne olemme työttömiä – ellei tätä rockin soittamista oteta huomioon. Tilanne on kuitenkin pahenemaan päin. Me emme ole kuten Ranska, meiltä puuttuu vastarinta ja kapinallisuus. Meidän pitäisi kuitenkin kapinoida enemmän huonoja päätöksiä vastaan. Pian ihmiset saattavat hyvinkin protestoida kaduilla ja polttaa autoja.”

Koko haastattelun voi lukea täältä.

Lisää luettavaa