Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? kuului tämän vuoden Flow’n suomalaisvoittajiin. Kouvolalaisorkesterin keikasta puhuttiin sosiaalisessa mediassa suopeaan sävyyn, ja Consequence of Soundin kaltaiset ulkomaisetkin mediat nimesivät reportaaseissaan bändin tutustumisen arvoiseksi.
Yhtye julkaisi Teenage Sweetheart -esikoisalbuminsa 11. syyskuuta. Kysyimme orkesterilta muutamia asioita heidän musiikistaan, tavoitteistaan ja – tietysti – hirviömäisestä nimestään. Sähköpostitse lähetettyihin kysymyksiin vastasi koko yhtye eli Ekku Lintunen (laulu ja koskettimet), Susanna Pilli-Sihvola (laulu ja basso) ja Janne Petteri (rummut).
Ensin ilmeisin kysymys: kuinka kyllästyneitä olette vastaamaan kysymyksiin siitä, mistä ihmeestä keksitte nimenne?
”Ainahan tuota kysytään. Ei se ole tylsää, koska voidaan keksiä joka kerta uusi vastaus tuohon.”
Mistä ihmeestä keksitte nimenne?
”Fondan jumppavideon tähden VHS-nauhureiden myynti kasvoi 1980-luvun alussa siinä määrin, että niitä saattaa jopa osa Rumbankin lukijoista vielä omistaa. Kannatamme itse uskollisesti VHS:ää tallennus- ja toistomuotona.”
Oletteko olleet Jane Fondaan yhteydessä ja kertoneet, että kaltaisenne bändi on olemassa ja arvostatte hänen työtään?
”Ekun (Lintunen, koskettimet ja laulu) setä asuu Atlantassa, jossa Lady Jaynekin on tiettävästi majaillut. Jotta jos hälle äänite jotenkin tuota kautta päätyisi, niin olisihan tuo vallan mukavaa. Ollut tämä kyllä mielessä, sillä häntä ei voi ihailla pelkästään näyttelijänä ja naisasiainajajana, vaan kaikin puolin rohkeana yksilönä sekä sorrettujen ja vähäosaisten puolestapuhujana. Siellä hän Vietnamissa makasi ojassa, kun ’omat’ pudottivat pommeja viereiseen peltoon. Urhea tyyppi.”
Flow-keikkanne sai kiitosta paitsi Suomessa myös muun muassa Consequence of Soundin toimittajalta. Oletteko saaneet tällaisen huomion myötä yhteydenottoja kansainvälisiltä musiikkimedioilta?
”Onhan siellä jotain kirjoittelua meistä ollut, mutta varsinaisia haastattelupyyntöjä ei niinkään ole kuulunut. Forbes ja Itävallan yleisradio haastattelivat Flow’ssa.”
Joudutteko usein vääntämään sellaisen kysymyksen parissa, että oletteko vitsibändi, jonkinlainen post-ironinen hipster-kannanotto vai ihan oikea yhtye?
”Toimittaja viitannee taas hullunkuriseen nimeemme. Ei tässä mitään Tenacious D -osastoa olla harjoittamassa, sillä kyllä treeneissä on toisinaan vitsailu kaukana, kun ovet paukkuvat tuohtumuksesta ja läpän sijaan lentelevät tuolit ja haistavitut. Olemme kylläkin niin läheistä porukkaa keskenämme, että noinhan sen tuleekin käydä. Hommia tehdään tosissaan, muttei liian vakavana.”
Mikä on pitkän linjan tähtäimenne yhtyeenne suhteen? Missä tilanteessa haluaisitte olla vaikkapa kahden vuoden päästä?
”Parin vuoden päästähän myö soitellaan Kouvolan torilla, kun KooKoo on voittanut lätkässä SM-kultaa. Siinä on toki pari muutakin muuttujaa. Päivittäin tätä juttua rakennetaan, pikkuhiljaa. Eurooppaanhan sitä toki mielisi. ’Baby steps’, virkkoi Bill Murray.”
Mikä on suurin musiikkiin liittyvä unelmanne?
”Soittaa Nirvanassa Steve Albinin studiolla. Tai sitten Hitsvillessä. Warm Sodan ja Kidnappersin tyypit ois siellä myös.”
Mistä kappaleenne kertovat?
”Sehän selviää pelkästään ja ainoastaan kuuntelemalla meidän musaa. Jokaisen kuulijan oma labyrintti selvitettäväkseen.”
Millainen musiikkiskene on tällä hetkellä kotikaupungissanne Kouvolassa? Onko teidät otettu siellä hyvin vastaan?
”Kouvolan musaskene voi erittäin hyvin, kiitos! On nimittäin Ghost World, Miettiin, Chestburster, The Souls, Lasten hautausmaa, Kivesveto Go-Go, Barefoot Brothers, Maailmanloppu, Near Deaf Experience, Kuikka & Karjaportti, Gretel’s Moonlight Motel, A. Takalo & Takavalot, Nervous System… Hienoja bändejä on riittämiin.
On tuossa semmoinen perhemeininki meneillään. Moni treenaa samassa kompleksissa, Wanhassa haitaritehtaassa. Monesti päädytään pitämään tupakkitaukoa samaan aikaan. Siinä sitten vaihdetaan kuulumiset ja näkymiset. Vittuillaan toisillemme tovin aikaa, kunnes kukin taas katoaa omaa tahtiaan treenikselleen. Eikä jokainen aina edes omiinsa.
Vaihtelua saattaa tuossa riemun tuoksinnassa käydä. Ken löytää itsensä rummuttajan virkaa harjoittamsta rakennuksen länsisiivestä, vaikka pelimanni olisi tullut tutuksi idemmästä tilasta. Ja samaan aikaan voi kuulla tutun bassolinjan: ’bu-bum-bu-bum-bu-bum’, vaikka bassovirtuuosi olisi itse lukittuna saniteettitiloihin.
Luutut eivät kaakossa hengettömänä pihise, Kouvolassa soidaan. Kimpassa. Säröllä.”