Suomalaisyhtye teki musiikkivideon vaikeimmasta mahdollisesta aiheesta – oman lapsen kuolemasta

Vuoden vaikuttavin video taitaa olla tässä.

20.07.2016

Lahdesta ponnistava Disclarity-yhtye on tehnyt videon kappaleeseensa Light Dies, joka löytyy yhtyeen debyyttialbumilta What Will Be Left. Videon aiheena on oman lapsen kuolema.

Aihepiiri on sellainen, että videosta olisi voinut tulla kömpelö ja myötähäpeää herättävä, mutta lopputulos on sen verran vaikuttava, ettei tuota mielellään toiseen kertaan katso. Vahvaa, vahvaa kerrontaa kenties siitä traagisimmasta mahdollisesta aiheesta.

Musiikkivideon lopetuskuva jää mieleen.

Videon näet alta.

Yhtyeen Facebook-sivut löytyvät täältä.

Lisää luettavaa