Suomeen elokuussa saapuva räppäri pahoinpiteli seurueineen miehen Tukholmassa: kertoo nyt oman kantansa tapahtuneesta, syyttää miestä ahdistelusta

Asap Rocky on Tukholmassa.

02.07.2019

Asap Rockysta julkaistiin eilen video TMZ:n sivuilla, joissa hän seurueineen hyökkää miehen kimppuun Tukholmassa.

Videolla näkyy kuinka Rocky heittää miehen maahan ja lyö tämän jälkeen päähän, osa seurueen jäsenistä seuraa perässä ja muun muassa potkivat maassa makaavaa miestä.

Nyt Rocky on julkaissut Instagramissa tapahtuneesta videoita. Joissa sekä pahoinpidelty mies, sekä hänen seurassaan ollut toinen mies näkyy. Toisen videon saatteina hän kirjoittaa näin:

”Eli kaksi narkomaania eivät ole fanejani. Me emme tunne heitä, emmekä halunneet vaikeuksia. He seurasivat meitä neljä korttelia ja läpsyttelivät ohi käveleviä naisia takamukselle.”

Videolla näkyy kuinka ilmeisesti Rockyn turvamiehenä toimiva henkilö pyytää kaksikkoa toistuvasti kääntymään ja kysyvät, että miksi he oikein seuraavat.

Toisella ja pidemmällä videolla näkyy vastaavaa materiaalia vielä enemmän. Rocky kirjoittaa, että toinen henkilöistä löi turvamiestä kuulokkeilla. Videolla näkyy kuinka paikalliset asukkaat yrittävät saada kaksikkoa perääntymään, näin ei tapahdu.

Lopulta tilanne on kärjistynyt siihen, että Rocky hyökkää toisen miehen kimppuun. Tätä ennen Rockylle oli kerrottu, miehen puristaneen naista takapuolesta.

Asap Rockylla on keikka tänään Tukholmassa. Tämän lisäksi hän esiintyy Blockfestissa elokuussa. Katso jutussa mainitut videot alta.


https://www.instagram.com/p/Bzax42UnxN0/?igshid=1q1270cliup1v
https://www.instagram.com/tv/BzazIJKHio6/?igshid=pxf6rf8drlyi

Lisää luettavaa