Suomeen kesällä saapuva Mø muistelee nuoruusvuosiaan uudella singlellä – video saa varmasti hyvälle mielelle

Uutta Mø:ta.

29.03.2018

saapuu kesällä Sidewaysiin esiintymään, joten laulaja on varmasti tätä (ja muutamaa muuta keikkaa) silmällä pitäen julkaissut uuden singlen. Kappale on nimeltään Nostalgia ja sen tietääkin, että mistä silloin lauletaan.

Mø on onnistunut tekemään kolme asiaa: laadukkaan, sympaattisen ja festariyleisöä hykerryttävän kappaleen. Tässä biisissä on vähän kaikkea ja etenkin sitä yhteislaulua herättävää kertosäettä.

Kappaleella elokuussa 30 vuotta täyttävä tanskalainen muumifani muistelee lapsuutta ja nuoruuttaan ja biisissä edetään tottakai kronologisessa järjestyksessä. Mø laulaa esimerkiksi 9-vuotiaana kokemastaan ihastuksesta ja siitä, kun kokeili alkoholituotteita ensimmäisen kerran.

Videolla edetään biisin tapaan kronologisessa järjestyksessä ja video on kuratoitu Mø:n vanhempien toimesta. Tämä sisältää mielenkiintoisia perhealbumiotoksia Mø:n elämän varrelta.

Kuinkahan moni esimerkiksi tiesi, että yksi tämän hetken suosituimmista poppareista oli ennen myös kova punkkari?

Sen enempää ei viitsi paljastaa ja kun biisikin on silkkaa laatua, niin suosittelemaan painamaan play-nappulaa alta löytyvän videon kohdalta. Sideways järjestetään 8.-10.6. ja Mø esiintyy siellä perjantaina (8.6.) ja sehän sopii aivan täydellisesti.

Lisää luettavaa