”Suomeksi kun kirjoittaa, niin turha paskan jauhaminen jää pois” – Ville Laihialan omaelämäkerrallinen sooloalbumi on ilmestynyt

Levynjulkaisukiertue alkaa Seinäjoen Rytmikorjaamolta 1. lokakuuta.

10.09.2022

Sentencedistä, Poisonblackistä ja S-toolista tuttu Ville Laihiala on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa yhdessä Saattajat-yhtyeensä kanssa.

Ei meillä ole kuin loisemme on myös Laihialan ensimmäinen suomenkielinen julkaisu. Ajatus siitä syntyi jo yli kymmenen vuotta sitten, ja valtaosa levyn teksteistä onkin peräisin tältä ajalta. Kaikki kappaleet ovat Laihialan säveltämiä ja sanoittamia.

”Suomeksi kun kirjoittaa, niin turha paskan jauhaminen jää pois. Levyn lyriikat sisältää isyyttä, lapsuutta, rakkautta – omia ajatuksia maailmasta. Kliseisesti voi sanoa, että kirjoitin päiväkirjaa, jonne purin tummempia sävyjä omasta elämästä”, Laihiala kertoo tiedotteessa.

Aksu Hantun tuottamalla ja Svante Forsbäckin masteroimalla albumilla on kahdeksan muun kappaleen lisäksi coverversio Ismo Alangon klassikosta Rakkaus on ruma sana. Maailma loppuu– ja Kiinni maan juuriin -singlet on julkaistu myös musiikkivideoina.

Ville Laihiala & Saattajat esiintyi ensimmäisen kerran kesällä Qstock-festivaaleilla Oulussa. Varsinainen levynjulkaisukiertue alkaa Seinäjoen Rytmikorjaamolta lauantaina 1. lokakuuta ja päättyy Helsingin On the Rocksiin tiistaina 5. marraskuuta.

Kuuntele levy alta ja katso kaikki keikkapäivät jutun lopusta.

Keikat:
01.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo w/ Kotiteollisuus
07.10. Jyväskylä, Lutakko
08.10. Lahti, Sammiosali
14.10. Tampere, Olympia
15.10. Kajaani, Kulma
28.10. Joensuu, Kerubi
29.10. Oulu, 45 Special
05.11. Helsinki, On The Rocks

Lisää luettavaa