”Suomen Yleisradio ei voi lähteä tuottamaan tällaista paskaa” – Spede Pasasen elämästä kertova elokuva sai trailerin

Spede-leffa sai toisen trailerin.

04.04.2023

Viihteentekijä Pertti ’Spede’ Pasasesta kertova Spede-elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 22. päivä syyskuuta.

Pääosassa Speden roolissa nähdään Riku Nieminen. Vesa-Matti Loirin roolissa on Aku SipolaSimo Salmisena nähdään Mikko Töyssy ja Ere Kokkosena Joonas Nordman. Speden vaimoa Pirjo Pasasta näyttelee Minka Kuustonen. Elokuvaa on kuvattu Suomessa ja Liettuassa ja sen ohjaa Aleksi Delikouras.

”Elokuvassa käsitellään muun muassa Speden ristiriitaista suhtautumista kritiikkiin. Hän puhui paljon kriitikoista, koska inhosi huonoja arvosteluja, mutta uskon, että kuten Spede, myös me kaikki janoamme edes jollakin tasolla hyväksyntää ja arvostusta. Tämä tulee toivottavasti olemaan ensimmäinen Spede-elokuva, joka saa useamman kuin yhden tähden”, kommentoi ohjaaja Delikouras.

Katso uusi traileri alta.

Lisää luettavaa