Suomessa loppuunmyydyn keikan heittänyt indie-guru julkaisi karmivan videon

Uutta Mac DeMarcoa.

Youtube

Mac DeMarco julkaisee tänä vuonna Here Comes the Cowboy -levyn. Nyt siitä saatiin esimakua Nobody-kappaleen muodossa. Samalla kappaleesta julkaistiin musiikkivideo.

Video on käsikirjoitukseltaan yksinkertainen. Vihreä ja laulava liskomies tuijottaa ruutuun ja välillä polttaa sikaria. Stetsoni päässä istuva terävähampainen Mac DeLisco on maskeerattu sen verran taitavasti, että kasvot iskostuvat varmasti hyvinkin pitkäksi aikaa sieluun.

Biisi itsessään on totutun laadukas. Ei ihme, että Mac DeMarco myi viime vuonna The Circus -klubin loppuun. Mikäli omaperäinen indie-guru Suomeen uudelleen klubikeikalle saapuu, niin eiköhän loppuunmyyminen tapahdu uudelleen.

Katso video alta. Heitettääköön vielä sellaisia mehusteluja, että DeMarco kiertää Eurooppaa tulevana kesänä. Kenties keikkabussi voisi kurvata Suomeen. Siitä edellisestä visiitistä voit lukea täällä.