Suomessa rakastetun ruotsalaisen keikka kirkossa peruttiin kiihkouskovaisten mielenosoitusten takia – keikan oli järjestänyt paikallinen hiippakunta

Anna von Hausswolf aiheutti mielenosoituksia.

09.12.2021

Suomessakin Anna von Hausswolffin kirkkokiertue Ranskassa jäi torsoksi.

Anna von Hausswolffin oli määrä esiintyä Nantesissa tiistaina. Kirkon ulkopuolelle kerääntyi kuitenkin joukko mielenosoittajia, jotka syyttivät Hausswolffin musiikkia satanistiseksi. Mikä väitteen tekee erityisen oudoksi on se, että konsertin oli järjestänyt paikallinen Nantensin hiippakunta.

Nyt myös tämän illan kirkkokonsertti Pariisissa on peruttu turvallisuussyistä.

Anna von Hausswolff on tällä hetkellä kiertueella, jolla esittää musiikkia kirkkouruilla soitettuna.

Anna von Hausswolff kommentoi protestoijien toimia Instagramissa.

”Eilen äärioikeistolaisten katolisten integralismi vei voiton taiteesta, mutta ei rakkaudesta”, hän kommentoi. Kuvassa hän istuu aution kirkon sisällä.

”Kuuntelen 50-100 ihmisen mielenosoittajan huutoja ja laulua kirkon ovien edessä. He estävät 400 ihmisen sisäänpääsyn. Tilanne oli pelottava, emmekä voineet muuta kuin perua konsertin, sillä meillä oli paikalla aivan liian vähän turvamiehiä.”

Anna von Hausswolff kiittelee fanejaan siitä, etteivät nämä provosoituneet mielenosoittajien käytöksestä.

35-vuotias Anna von Hausswolff on julkaissut urallaan viisi kriitikoiden ylistämää albumia. Hänen musiikissaan on vaikutteita niin klassisesta musiikista, doomista, dronesta kuin monista muistakin genreistä.

Vuonna 2013 Hausswolff nähtiin promokuvassa yllään black metal -yhtye Burzumin paita. Ei ole vielä tiedossa, oliko tämä jollakin tapaa osasyynä mielenosoituksiin.

Lisää luettavaa