Suomessa tehdään valtavan hyvää kansainvälistä poppia – siitä esimerkkinä tämä 1980-lukua henkivä potentiaalinen superhittibängeri

Freeweights julkaisi uuden kappaleen.

Freeweights on julkaissut piiiiiitkästä aikaa uuden kappaleen.

Rumba otti yhteyttä bändiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Tuon haastattelun voit lukea täältä.

Tuolloin kerroimme artikkelin alustuksessa seuraavaa:

”Helsinkiläinen Freeweights soi 1980-lukua ihailtavan freesisti ja tyylitajuisesti. Bändi mainitsee esikuvikseen esimerkiksi Tom Cruisen ja Phil Collinsin. Debyyttikappaleen perusteilla 1980-lukua käsitellään hellävaraisen kunniottavasti vailla ironiaa. Kappale tuokin mieleen esimerkiksi Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan mainion Sin Cos Tanin.”

Tuon jälkeen yhtye on julkaissut muutamia sinkkuja, mutta viimeisin niistä eli Close Call ilmestyi vuonna 2017. Nyt bändi on julkaissut uuden kappaleen, ja meininki on yhä kevyen pop ja elektroninen, mitkä eivät tässä yhteydessä kuitenkaan ole kirosanoja. Päinvastoin, 1980-luvun estetiikka ja neonvaloja henkivä kappale on jälleen edellisten sinkkujen kaltainen tanssilattian täyttäjä.

Kuuntele uusi Freeweights-kappale alta.