Rap-musiikin parissa yli 10 vuotta toimineet Teo Vincent ja Danial perustivat duon, jonka nimi on TVD, ja julkaisivat eilen Noin ne teki -nimisen singlen. Kaksikon ensimmäinen yhteisbiisi WTM ilmestyi toukokuun lopussa, ja sen myötä yhteistyönsä mielekkääksi kokeneet artistit innostuivat tekemään lisää yhteistä musiikkia.
TVD kuvailee itseään ”uuden aallon rap-duoksi”, ja korostavat ääniään ja flow’ta, jotka erottuvat toisistaan. Kokonaisuutta täydentää Alove, joka on tuottanut molemmat julkaistut biisit, ja joka tulee toimimaan tulevan albumin vastaavana tuottajana. TVD:n kokopitkä julkaistaan vuoden 2024 aikana. Kappaleiden miksaajana ja masteroijana rehkii Pablo Okas, ja valokuvista vastaa Basti Visuals.
”Kaikki duon julkaisut ja työ julkaisujen takana tehdään rakkaudella omakustanteena itsenäisesti”, TVD kertoo Noin ne teki -kappaleen tiedotteessa.
Eilen julkaistu biisi kertoo tarinaa Teo Vincentin ja Danialin välisestä dynamiikasta, musiikin taustalla olevista arvoista ja yhteistyötä ruokkivasta myönteisestä energiasta. Voitokasta taivalta heijasteleva biitti taustoittaa lyriikoita, joissa pallotellaan omaan juttuun uskomisen kaltaisilla teemoilla. Kokonaisuudesta paistaa läpi riemukas tekemisen ilo ja hupsutteleva hälläväliä-asenne, joka mahdollistaa rennon lopputuloksen.
Teo Vincent julkaisi debyyttialbuminsa Tunteiden aalloilla alkuvuodesta 2022 – kirjoitimme siitä täällä. Danial taas on julkaissut singlejä tasaiseen tahtiin monien vuosien ajan, ja hänen debyytti-ep:nsä S1 ilmestyi vuonna 2019.
Kuuntele Noin ne teki ja WTM -kappaleet alta.