Teo Vincentin debyyttilevy on tuhti ja täynnä tunteita

Levyllä vierailevat muun muassa Ege Zulu sekä Seksikäs-Suklaa.

30.01.2022

Teo Vincent julkaisi perjantaina omakustanteisesti debyyttialbuminsa nimeltä Tunteiden aalloilla. Noin vuoden ajan aktiivisesti työstetty albumi pitää sisällään vaikuttavan määrän kappaleita sekä laajan vierailijakattauksen. Levyn vastaavana tuottajana toimii artistin pikkuveli Victor Nordis, ja muihin tuottajiin kuuluvat SORMI, Maar, janie, J. Knockout, Kaulus sekä Teo Vincent itse.

Albumi on raikkaan rehellinen ja moniulotteinen sukellus nuoren taiteilijan erilaisiin tunnetiloihin, joiden vilpitöntä avaamista albumilla ei kaihdeta. Tunnelmat liikuskelevat pehmeästä ja introspektiivisestä tanssittavampaankin menoon, kun albumilla tutkitaan kaikkea rakkaudesta suruun ja menetyksestä toivoon. 14 kappaleen aikana Teo Vincent ehtii esitellä ilahduttavan monet kolkat itsestään ja monipuolisesta tavastaan toteuttaa itseään, minkä ansiosta tuhdin kokonaisuuden parissa tullaan varmasti viihtymään pitkään.

Levyllä vierailevat Alove, Diison, Ege Zulu, Espresso, Illymane, Seksikäs-Suklaa ja Victor Nordis.

Myös kotimaisten musiikkivideoiden ohjaajana ja tuottajana tunnettu Teo Vincent julkaisi debyytti-ep:nsä huhtikuussa 2020 – kirjoitimme neljän kappaleen kokonaisuudesta lisää täällä. Uuden albumin pariin pääset alta.

Lisää luettavaa