Rap-artisti Rauhatäti julkaisi perjantaina 14. helmikuuta musiikkivideon viime joulukuussa ilmestyneeseen kappaleeseen nimeltä Metsien mustaa kultaa. Biisi poikkeaa monin tavoin siitä räpistä, jota Rauhatädiltä on totuttu kuulemaan, sillä kyseessä on perinteikkään luonnonlääkkeen eli pakurikäävän kunniaksi tehty rouhean rytminen rock-kappale.
Toisaalta mistään täysin poikkeuksellisesta genrehypystä ei ole kyse, sillä melodisuutta ja lauluosuuksia kuultiin jo Rauhatädin Labyrintti-debyyttialbumilla (2014). Biitit olivat tällä Tes La Rokin tuottamalla levyllä kuitenkin elektronisiin maisemiin ja dubiin viittaavia, eli niin ollen kaukana siitä instrumentaalipohjaisesta poljennosta, jota uusi Kim Rantalan tuottama kappale edustaa.
Muumaa-levymerkin kautta ilmestynyt uusi single päättää Rauhatädin eli Hanna Yli-Tepsan pitkän hiljaiselon. Edellisen kerran hän julkaisi musiikkia soolona Palasia-albumin muodossa vuonna 2019, ja muutoin hän käyttää aikaansa opettamiseen. Yli-Tepsa nimittäin pitää rap-työpajoja kestävän kehityksen, rauhankasvatuksen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kehyksissä erilaisten ryhmien ja ikäluokkien parissa.
Täysin tauolla Yli-Tepsan musiikkiprojektit eivät kuitenkaan ole viime vuosina olleet, sillä vuonna 2022 hän oli mukana brittiläisen Glyn “Bigga” Bushin The Black Albumen -vinyylijulkaisulla, jonka inspiraationa toimi 70-luvun alun progressiivinen musiikki. Jos taas katsotaan Rauhatädin koko uraa, hän tuli suomiräpin kuuntelijoille tutuksi jo vuosia ennen debyyttilevyään muun muassa Jontti & Jodarokin Uuden ajan avaruususkonto -levyltä (2009) ja Jätkäjätkien Ykstoist ykstoist -julkaisulta (2010).
Tuore Metsien mustaa kultaa on sydämellinen, lennokas ja iloa täynnä. Pakurin terveysvaikutuksia käsitellään näkökulmista, jotka muistuttavat koko luonnon syklisyydestä ja itsestäänselvästä anteliaisuudesta. Jos ihminen ei niin hanakasti riistäisi ja kuluttaisi loppuun kaikkea, mikä ei pysty puolustautumaan, maan päällä saattaisi vallita paljon nykyistä symbioottisempi suhde kaikkien elävien lajien välillä. Rauhatädin biisissä luonnon antimia kohtaan suunnattu aurinkoinen kiitollisuus edustaa juuri tällaista tietoisuutta: ympäristömme on täynnä aarteita, mutta se on kestävää vain molemminpuolisen kunnioituksen vallitessa.
Lue myös: ”Lupasin, että seuraavalla levyllä on yksi rakkauslaulu” – Rauhatäti julkaisi videon, mukana Puppa J
”Olen itse – ja niin myös tuottaja Kim Rantala – ollut aina pakuriteen, siis tikkateen ystävä ja näin päätimme valmistaa tästä metsiemme mustasta kullasta biisin!” Rauhatäti kertoo tiedotteessa.
”Jostain syystä oli heti selvää, että emme tee nyt perinteistä hiphopia, vaan tyylilaji muistuttaisi enemmän vaikkapa CCR:ää. Pakuri on rouheva koivussa kasvava lahottaja, jolla on pitkät perinteet pohjoisessa kansanlääkinnässä. Jotenkin tuollainen perinteikäs rock tuntui tässä yhteydessä sopivalta. Haaveenani on ollut laulaa enemmän, ja tässä pääsin toteuttamaan tuota puolta!”
Biisin valoisan valistavaa tarinaa kuvaa Mika Tertsusen musiikkivideo, jossa metsän lahjoitukset konkretisoituvat sympaattisella tavalla. Katso video alta.
Oikaisu 20.2.2025 klo 18.38: Lisätty tieto siitä, että kappale ilmestyi alun perin jo joulukuussa 2024, eikä 14. helmikuuta, kuten tekstissä aiemmin kerrottiin.