Kotimainen räppäri ja brittiläinen pitkän linjan muusikko julkaisivat 70-luvun progesta inspiroituneen yhteistyöprojektin

Rönsyilevää The Black Albumen -levyä on vaikea asettaa mihinkään selkeään kategoriaan.

05.09.2022

Perjantaina 2.9.2022 ilmestyi brittiläisen Glyn “Bigga” Bushin ja suomalaisen Rauhatätinäkin tunnetun Hanna Yli-Tepsan yhteinen vinyylijulkaisu, jolle on annettu nimi The Black Albumen. Levyn inspiraationa on toiminut 70-luvun alun progressiivinen musiikki kuten Egg tai Soft Machine, ja sen julkaisijana toimii brittiläinen Buried Treasure.

Albumia voisi kuvailla löyhästi progressiiviseksi rockiksi, vaikka sen omaperäistä soundia onkin vaikea kategorisoida minkään yhden yksinkertaisen nimekkeen alle. Kappaleiden joukossa kuullaan sekä instrumentaaleja että Yli-Tepsan lauluja ja räppejä, ja kombinaatio toimii mitä luontevimmin. Yli-Tepsan sanoituksissa käsitellään kaikkea mielen synkistä nurkista yhteiskunnan ongelmakohtiin ja luonnon monimuotoisuuteen, samalla kun Bushin musisoinnit kameleonttimaisten melodioiden ja elektronisten elementtien sokkelikossa säestää riimejä kirjavasti.

”En yritä luoda mitään uudelleen enkä replikoida – kyse on enemmän siitä, että käytän soundien ja rytmien kombinaatiota ponnahduslautana jollekin, joka synnyttää minussa samankaltaisen sisäisen reaktion”, muun muassa 90-luvun dub-duo Rockers Hi-Fista tuttu Bush sanoo.

Alta voit katsoa projektin musiikkivideon Girl From The Baltic Sea -kappaleeseen, ja koko albumin löydät Bandcampista.

Lisää luettavaa