Syyrialaisia ja liettualaisia sukujuuria omaava feministinen ruotsalaisräppäri Suomeen

Silvana Imam tulee Suomeen.

Elisabeth Olson Wallin

Viime kesänä Flow’ssa hurmannut ruotsalaisräppäri Silvana Imam palaa Suomeen. Imam esiintyy Helsingin Tavastialla torstaina 1. helmikuuta.

Silvana Imamista on hiljattain valmistunut dokumenttielokuva Silvana, joka sai ensi-illan elokuussa 2017. Elokuva on vahvistunut DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmistoon, ja dokumentin näytös järjestetään Helsingissä samana iltana konsertin kanssa sekä kahtena muuna päivänä samaisella viikolla.

Syyrialaisia ja liettualaisia sukujuuria omaava Silvana Imam tunnetaan tasa-arvoa ja feminismiä ajavana räppärinä. Ruotsin Grammis-gaalassa vuoden artisti -palkinnon voittanut Silvana Imam on julkaissut kaksi levyä, ja kolmas tulee ulos toukokuussa 2018.