Tällaista versiota Toton Africa-klassikkokappaleesta et ole koskaan kuullut – ja ehkäpä et ole halunnutkaan kuulla

Dronetus ei kaikille sovi. Rumba sen sijaan arvostaa!

08.11.2022

Toton Africa on klassikko, jonka tunnistavat kaikki. Paitsi ehkä tästä versiosta.

Mainion suomalaismuusikon Otu Suurmunnen Moonic Productions -Youtube-sivuilla on nimittäin melkoisen… sanotaanko nyt erilainen versio Toton legendaarisesta kappaleesta. Video nimittäin esittelee, miltä kuulostaisi kappale drone doom -yhtye SUNN O))):n esittämänä.

Moonic Productions -kanavan takana on muun muassa musiikkituottajana toimiva Otu Suurmunne, joka on tehnyt kolme vuotta sitten aloitetulle kanavalle jo liki parisataa videoita. Suuri osa niistä perustuu hupaisiin kokeileviin aiheisiin kuten ”lauletaan Never Gonna Give You Up huonosti ja fiksataan se autotunella” sekä ”loin All Starin uudestaan ulkomuistista”.

Edellisen kerran kerroimme Suurmunnen versioista täällä. Suosittelemme, kovaa kamaa kaikki!

Mikäli SUNN O))) ei ole bändinä tuttu, niin laitetaanpa version alle esimerkkinä yhtyeen ihan oikea kappale. Oikein sopivan marraskuista musiikkia!

Lisää luettavaa