”Tämä ei voi olla vuoden 2016 Amerikka” – Flow-vieras Morrissey haukkuu yökerhoampumisen vanavedessä presidenttiehdokkaat

14.06.2016

Floridan Orlandossa tapahtunut yökerhoampuminen on aiheuttanut melkoista bolemiikkia ja Donald Trump, republikaanien presidenttiehdokas on myös nähnyt tilaisuutensa mielipiteiden antamiseen. Nyt Donald Trump saa mielipiteineen kyytiä. Lontoon pormestarinkin tehtävistä kiinnostunut, Suomeen Flowhun konsertoimaan saapuva Morrissey on nimittäin julkaissut melkoisen tekstin verkkosivusto true-to-you:ssa.

Teksti on otsikoitu hyvinkin kärkkäästi: Hate-rosexuality.

Tekstin alussa Morrissey kysyy, että miten joku voi vihata sitä jos mies rakastaa miestä, mutta itse ottaa selfieitä. Selfien ottamisella Morrissey viittasi ampujan mieltymyksiin kuvata itseään peilin edessä, jolloin ampuja on laulajan mukaan näin ollen pitänyt omasta miehisyydestään.

Tästä eteenpäin Morrissey haukkuu sekä Donald Trumpin, että Hillary Clintonin. Morrisseyn mukaan Trump, jota hän kutsuu tekstissä nimellä ”Donald Thump” on asekommenteillaan välttelemässä kaikenlaista tuen osoittamista Orlandon homoyhteisöä kohtaan.

Morrisseyn mukaan Trumpin suurin saavutus on saada Sarah Palin vaikuttamaan älykkäältä.

Hillary Clintonia Morrissey kuvailee eliitin sätkynukeksi, joka on valmis tekemään mitä tahansa saamiaan raha-avustuksia vastaan. Morrissey kysyy, että voiko tämä oikeasti olla vuoden 2016 Amerikka?

Demokraattien presidenttiehdokkuus kilvassa Hillary Clintonia vastaan taistellut Bernie Sanders sen sijaan saa kehuja osakseen. Morrisseyn mukaan Sandersin toiminta on ollut niin älykästä, että hänet on täysin ignoorattu median toimesta. Morrissey kirjoittaa, että mediaa ei kiinnosta kirjoittaa Sandersin tapaisesta ihmisestä, joka ei ole verenhimoinen.

Morrissey toteaa lopuksi, että marraskuussa nähdään päivä, jonka vain Bernie Sanders olisi voinut pelastaa. Silloin valitaan Yhdysvaltain seuraava presidentti. Laulaja myös muistuttaa, uusimman albumin nimeensä viitaten, että ”the presidential election really is none of your business.”

Lue ytimekäs teksti täältä.

Lisää luettavaa