Tämä on uutinen: Morrissey antoi haastattelun – eikä sanonut mitään täysin älytöntä!

No okei, hieman hehkutteli äärioikeistoa, mutta muuten.

07.06.2018

Morrissey lopetti medialle haastattelujen antamisen surullisenkuuluisaan Spiegel-lehden artikkeliin, jossa hän muun muassa totesi seksuaalisen häirinnän olevan uhrin oma moka.

Laulajamaestro ei suinkaan sulkenut suutaan lopullisesti, vaan tohti puhua oman fanisivunsa toimittajalle. ”Mikään mitä sanon ei ole provokatiivista, ne ovat vain faktoja”, Moz laukoi samalla kertoen Suomen eroavan EU:sta ennen Isoa-Britanniaa ja siinä sivussa hehkutellen äärioikeistopuolue For Britainia.

Ja kuten hyvin olemme oppineet tietämään, Morrissey ei yksinkertaisesti malta istua mielipiteidensä päällä. Tällä kertaa tuuletuskanavaksi on löytynyt kirjailija Fiona Dodwellin blogi. Dodwellin haastattelussa Moz suoriutuu ”faktojensa” kanssa miltei puhtain paperein.

Hauskimmaksi osaksi nousee ruokakeskustelu, jossa Morrissey kiistää olevansa vegaani.

”En syö eläimiä, en lintuja enkä kaloja. En pidä itseäni vegaanina, vegetaristina tai sekasyöjänä, olen vain minä itse. Kieltäydyn syömästä mitään, millä on ollut äiti”, Morrissey sanoo hyvin morrisseymaisesti.

”Ruoka on minulle vaikea aihe, koska syön ainoastaan leipää, perunaa, pastaa ja pähkinöitä. En voi syödä mitään missä on enemmän makua. En ole koskaan syönyt currya, kahvia tai valkosipulia.”

”Olen täysin toivoton, kun katson ruokalistaa ravintolassa. Siirryn suoraan lasten menuun ja jos sieltä löytyy baked beans, niin ilta on onnistunut. Jos viet minut joskus illalliselle, ota leivänpaahdin mukaan.”

Noh, kun puheenaiheeksi vaihtuu politiikka, Morrissey kertoo jälleen For Britain -puolueen agendasta, ja sanoo äänestävänsä seuraavissa vaaleissa ensimmäistä kertaa.

Morrissey saapuu konsertoimaan Helsingin jäähalliin lauantaina 21. heinäkuuta. Liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä.

Lisää luettavaa