”Tämä rakennemalli hyödyttää kaikkein hyväosaisimpia juuri nyt” – Väistä! taistelee rahan ylivaltaa vastaan hooceen keinoin

Väistä! on hyvällä asialla.

Väistä!-yhtye on julkaissut uuden videon Tungen sun reviiriin -nimiseen kappaleeseen.

Biisi ennakoi 25. toukokuuta ilmestyvää Kimallus-albumia, josta yhtye itse kertoo seuraavaa:

Kimallus sisältää tarinoita äärimmäisestä ahneudesta, korruptiosta ja käyttäytymismallista, jossa koko ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuus on toissijaista nykyhetken ja omien mielitekojen keskellä. Voimattomina suurin osa kansasta joutuu seuraamaan vielä pitkään nykyisten päättäjien ja johtajien sukupolvea, joka on opetettu pienestä asti haalimaan rikkauksia ja valtaa keinoja kaihtamatta. Talousromahduksista nousukausien kautta katastrofeihin kulkeva kierre ei tunnu katkeavan, sillä tämä rakennemalli hyödyttää juuri niitä kaikkein hyväosaisimpia juuri nyt.”

Tsekkaile tulevat keikkapaikat uuden videon alta. Otathan muuten huomioon, että listalta puutuu huomisen keikka yhtyeen kotikaupungissa Turussa Toby & Fellas -kuppilassa. Sinne, mikäli hoocee on lähellä sydäntäsi!

Yhtyeen Facebook-sivuille pääset tästä.