Tämä suomalaisartisti taistelee kehopositiivisuuden ja moninaisuuden kautta vihapuhetta vastaan

Aida on hyvällä asialla.

26.09.2018

Aidan sanoittama sekä Matias Mellerin (mm. Robin, Elastinen, Jonsu) tuottama uusi kappale Kuplamuovii käy kehopositiivisuuden ja moninaisuuden kautta vihapuhetta vastaan.

Vahvasta sanomasta, leikkisästä ilmaisusta ja erittäin ajankohtaisesta tuotannosta onkin muodostumassa Aidan omaleimaisen tyylin kulmakiviä.

Kuplamuovii kertoo siitä, miten jengi räksyttää somessa ja aina on joku, jolle sä et kelpaa sellaisena kuin olet. Siitä kaikesta voi kuitenkin suojautua hyvällä itsetunnolla, tekemällä rohkeasti omaa juttuaan. Biisissä sydän kääritään kuplamuoviin, jottei se mene pienistä törmäyksistä rikki”, artisti taustoittaa.

Parhaillaan debyyttialbumiaan työstävää Aidaa on mahdollista nähdä loppuvuoden aikana myös keikkalavoilla. Hän esiintyy mm. 4. lokakuuta Tampereen Passionissa osana Lost in Music -festivaalia sekä 12. lokakuuta Tyttöjen Päivässä Hyvinkäällä. Keikkoja on jo bookattu myös keväälle 2019.

Kuuntele kappale alta.

Edellisen Aidan kappaleen, parisuhdeväkivallasta kertovan Kato mun sormee -kappaleen kuulet täältä. Mukana on myös Aidan haastattelu.

Lisää luettavaa