Tarinoita kotiseuturakkaudesta, yhteiskunnasta ja menestyksestä – Ege Zulun uutuus on yksi vuoden parhaimmista kotimaisista albumeista

Ege Zulu kannattaa laittaa tsekkaukseen.

30.09.2022

Viimeistään tänä vuonna toden teolla pinnalle ponnahtanut Ege Zulu on julkaissut uuden albumin Oi maamme Helsinki.

Tuloaan räppäri on silti tehnyt vähitellen. Aluksi hän sai näkyvyyttä Swengari-biisisarjallaan, jotka niputti lopulta yhdeksi kokonaisuudeksi. Kyseisistä kappaleista kerrottiin Rumbassa tuolloin tuoreeltaan.

Samana vuonna 2021 artisti nappasi levytyssopimuksen PME Recorsilta ja julkaisi Klassikot-ep:n, jonka biisit oli kirjaimellisesti nimetty pop-kulttuurin eri klassikoiden mukaan.

Ep:tä edelsi kuitenkin vielä todellinen täsmäisku: Valmiina futaa -remix yhdessä Gettomasan kanssa. Kappale toi näppärästi esiin niin sanotun Marseille-soundin, jonka nimeen Ege Zulu vannoo, sekä artistin sanoitustyylin.

Tänä vuonna artistia on kuultu JVG:n Verkkareis-hitillä, mutta parasta vauhtia kiihdyttävää promootiota muusikolle itselleen on ollut ahkera ja energinen keikkailu. Toimittajan empeerisiin tutkimuksiin pohjautuen Ege Zulun voi kuvailla olevan myös yksi tämän hetken viihdyttävimmistä esiintyjistä.

Keikat ovat hyväntuulisia ja muusikko antaa myös vartalonsa puhua. Konsertit täyttyvät tanssista, yhteislauluista, sekä ihan oikeasta liveräpistä taustanauhan päälle huutamisen sijaan.

Vaikka levyttävästä artistista voi puhua vielä tulokkaana, niin esiintyjänä hän on raudanluja ammattilainen ja suoranainen tähti.

Kaikkeen edeltävään pohjaten levyä on saanut odottaa mielenkiinnolla. Albumilta julkaistiin kolme sinkkua, joista etenkin Melankolia löysi yleisönsä, mutta levy pitää sisällään vielä enemmän helmiä.

Albumi korostaa Ege Zulun lahjoja tarinankertojana. Räppäri osaa nostaa yhteiskunnallisia asioita esiin ilman, että musiikilliset arvot häviävät senttiäkään. Jokainen kappale on tarttuva, laadukasta kuunneltavaa, sisältäen hauskoja mutta myös ajatuksia herättäviä riimejä.

Laadusta kertoo sekin, että tyyli on tunnistettava ja ainutlaatuinen. Tällaista musiikkia ei Suomessa kukaan muu tee, joskin räppäyksestä niin riimien kuin painotusten osalta voi havaita kevyitä yhtäläisyyksiä artistin omaan idoliin Asaan.

Asa vieraileekin yhdellä levyn vaikuttavimmista kappaleista. Silloin ennen on nimeään myöten kumarrus Punainen tiili -albumin fiilistelybiisiin. Jottei sukupolvien väliin tule kuitenkaan liian iso kuvitteellinen kuilu, niin biisillä on mukana myös Jare Brand. Levyllä räpätäänkin, että ensin oli Asa, sitten Koutsi ja nyt Ege Zulu. Roihikan tarinankertojia jokainen.

Vahvaa perinteistä suomiräppiä on myös Sori, josta voinee vetää pienen viittauksen Fintelligensiin. Toisin kuin klassikkoasemaan noussut räppiduon ilkikurinen flexausbiisi, on Ege Zulun näkemys ihan aito anteeksipyyntö nuoruuden töppäilyistä. Räppäri on menneisyydessään mokaillut, ilmeisesti kohtuullisen usein, mutta nyt ne ajat ovat takana ja niistä kerrotaan niin rehellisesti kuin voidaan.

Skene-biisi taas on modernimpi itsetutkistelu, jossa pohditaan menestystä ja mitä se antaa ja vaatii. Itsereflektiota muun muassa nöyryyden muodossa levyllä kuullaan monesti, asioilla kun tuppaa olemaan kääntöpuolensa.

Ehkä albumin parhaiten niputtaa menevä Kelle?, jolla Ege Zulu kysyy keille hän on koittanut todistella kovuuttaan – itselleen vai muille?

Tämän levyn perusteella Ege Zulun ei tarvitse todistella enää juuri mitään. Kyseessä on yksi vuoden parhaimmista julkaisuista ja artisti itsessään yksi mielenkiintoisimmista nimistä.

Tsekkaa alta valikoituja näytteitä.


Lisää luettavaa