Tänä vuonna sooloartistiprojektistaan pitkälle tauolle jäävä Vesala on julkaissut kolmannen albuminsa.
Näkemiin, melankolia -nimisellä levyllä on 11 kappaletta, jotka artisti on säveltänyt pääosin yhdessä albumin vastaavan tuottajan Jurekin kanssa. Sanoitukset ovat täysin Vesalan käsialaa lukuun ottamatta Pahanilmanlinnut-kappaletta, joka on kirjoitettu yhdessä Teemu Brunilan kanssa. Albumilla on myös yksi Vesalan itse tuottama kappale, joulukuussa singlenä ja videona julkaistu Testamentti.
”Näkemiin, melankolia kulkee matkaa itsensä kadottamisesta elämälle avautumiseen, ja siitä aina onnelliseen riehakkuuteen saakka. Ihan ensimmäisistä biiseistä saakka levyn maailmaa hallitsi myös joku matkakuume, eskapismi – ensimmäiset sessiot Jurekin kanssa tehtiin 2020 loppuvuodesta. Kaipasimme ja kuvittelimme kaikkia niitä paikkoja, joissa emme saaneet olla. Se kuuluu musiikissa kyllä, saundien ja sävellysten maisemissa”, Vesala kertoo kahden vuoden aikana syntyneestä kokonaisuudesta.
Albumilla on myös mukana yksi vierailija. Vesala löysi Miks pitää itkeä -kappaleessa esiintyvän Aalin Tiktokista.
”Etsin spontaanisti duettokumppania kyseistä biisiä tehdessä. Duettovideo sai valtavan määrän ihmisiä laulamaan kappaletta ja videota on katsottu nyt satoja tuhansia kertoja. Yksi pilkisti joukosta heti. Aali debytoi siis artistina tällä kappaleella.”
Vesalan klubikeikat ovat toistaiseksi ohi, mutta hän esiintyy vielä muutamilla festareilla kuten Ilosaarirockissa ja Ruisrockissa.
Kuuntele levy alta.