Tavastian kahtena peräkkäisenä iltana loppuun myynyt artisti pohtii kuuluisuutta ja yksinäisyyttä

Hedonistinen sadonkorjuu.

01.01.2023

Ibe julkaisi vuoden 2022 toiseksi viimeisenä päivänä Famous-nimisen kappaleen, jossa hän kertaa kuluneen vuoden tuntemukset ja tapahtumat. Kappale ilmestyi Skorpionin kautta, ja sen on tuottanut Miikka Koivisto.

Ensimmäisenä Musiikkitalolla esiintyneenä räppärinä ja yli 70 keikkaa vuoden sisään vetäneenä artistina Ibe tutkii menestyksen vaikutuksia minäkuvaan ja mielenrauhaan. Kun kahden julkaistun albumin jälkeen vuosi huipentuu kahteen loppuunmyytyyn iltaan Tavastialla, lienevät pohdinnat psyyken horjumisesta ja egon kilveksi ottamisesta täysin aiheellisia.

Kappaleen alavireinen melodia korostaa elämän jokaiseen kolkkaan vaikuttavan kuuluisuuden yksinäiseksi tekevää efektiä, kun merkityksellisyyden löytäminen artistin arjesta käy turhan työlääksi. Samalla biisissä eletään jokaisen oletettua unelmaa, kiistatonta nuoruudesta asti suoritettua nousukiitoa. Sen maukkaiden puolien tiedostaminen jättää kuulijan vastuulle tulkita kääntyykö kokonaisuus lopulta ylpeän kehumisen vai vilpittömän avautumisen puolelle.

Famous-kappaleesta ilmestyi myös Jiyar Seyyedin kanssa tehty musiikkivideo, jonka Ibe toteaa Instagram-tilillään uransa toistaiseksi parhaaksi. Voit katsoa sen alta.

Lisää luettavaa