Tavastian loppuunmyynyt ja festivaaleilla villinnyt ”Ruotsin Adele” jälleen Suomeen

Seinabo Sey palaa Suomeen.

28.05.2018

Seinabo Sey palaa syksyllä Suomeen.

Ruotsin Adeleksikin tituleerattu laulaja-lauluntekijä nähdään Helsingin Kulttuuritalon lavalla keskiviikkona 7. marraskuuta.

Viime vuodet maailmaa kiertänyt Seinabo Sey on julkaissut tänä keväänä uutta musiikkia ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. I Owe You Nothing, Breathe ja Remember ft. Jacob Banks -singlet ovat jälleen sielukasta ja tarttuvaa poppia, josta voimakasääninen ruotsalaistähti tunnetaan. Uutta albumia odotetaan kauppoihin tämän vuoden aikana.

Suomessa yleisönsä Seinabo Sey nähty useaan otteeseen, viimeksi vuonna 2016 loppuunmyydyllä Tavastialla ja saman kesän Ruisrockissa ja Pori Jazzeilla.

Lisää luettavaa