The Killers esitteli uuden Rising Tide -biisin, katso keikkavideo

25.06.2011

Lisäksi Brandon Flowers paljasti aiemmin tällä viikolla, että ”neljä tai viisi kappaletta” seuraavaa levyä varten on jo valmiina.

Kuva: Torey Mundkowsky

Jo oli aikakin: onhan The Killersin toistaiseksi viimeisen Day and Age -albumin ilmestymisestä kulunut kohta kolme vuotta. Nyt bändin työmoraali on katossa ja neljännen studioalbumin työstö täydessä vauhdissa, ainakin jos keulakuvan turinoita on uskominen.

Alta voit katsoa, kun The Killers soittaa lontoolaisyleisölle Rising Tide -uutukaisen. Se on jopa niin tuore tuttavuus, että Flowers joutuu lunttaamaan lapuista. Ihan pätevältä power pop -vyörytykseltä biisi vaikuttaa, epävireisestä laulusuorituksesta huolimatta. Kuvanlaatu on valitettavan heikko, mutta soundit ovat kyllä amatöörivideostandardeilla sieltä selkeämmästä päästä.