Rumban virallinen Smashing Pumpkins -asiantuntija Ilkka Hämäläinen kartoitti Corganin koplan seuraavien vuosien suunnitelmat. Kannattaako tavallisen musiikinystävän lotkauttaa korvaansa bändin aikomuksille?
Teksti: Ilkka Hämäläinen, kuva: Warner
Billy Corganin muutama päivä sitten julkaiseman videomuotoisen tiedotteen mukaan The Smashing Pumpkins puskee jatkossa tavaraa markkinoille kuin islantilainen tulivuori konsanaan. Pitkällisten yhdeksän vuoden neuvottelujen jälkeen kurpitsat ovat päässeet sopimukseen entisen levy-yhtiönsä EMI:n kanssa vanhojen albumien sekä ennenjulkaisemattoman arkistomateriaalin julkaisuun liittyvistä asioista.
Neuvotteluiden tuloksena Corganilla on kohtuullisen vapaat kädet julkaista arkistomatskua, kuten bändin keikkoja, treeninauhoja ja videoita. Sopimukseen sisältyy myös vanhojen levyjen uudelleenjulkaisut remasteroituina cd-levyinä ja vinyyleinä. Luvassa on myös aivan tuorettakin materiaalia.
Aloitetaan tulevien julkaisujen tutkiminen meneillään olevasta Teargarden by Kaleidyscope -projektista.
Viikon sisällä julkaistava uusi biisi on hiljalleen valmistuvan 44 biisiä sisältävän eepoksen kymmenes raita ja se kantaa nimeä Owata. Enää siis kolmekymmentäneljä biisiä ja savotta alkaa olemaan valmis. Seuraava nippu biisejä julkaistaankin niinsanotusti ”albumina albumin sisällä” eli Oceania-nimisenä levynä osana Teargarden-kokonaisuutta. Corgan julisti taannoin perinteisen albumikokonaisuuden olevan menneen talven lumia, mutta takki on näköjään kääntynyt ainakin osittain ja ainakin hetkeksi. Oceania-levyä lupaillaan markkinoille jo tämän vuoden syyskuussa.
Jo tämän vuoden puolella julkaistaan remasteroituina deluxe-versioina bonusmateriaalin kera Gish (1991), Siamese Dream (1993) sekä Pisces Iscariot (1994). Vuonna 2012 on luvassa Mellon Collie and the Infinite Sadness (1995), edellisen ylijäämästä kasattu boksi The Aeroplane Flies High (1996) sekä Adore (1998). Vuonna 2013 vuoronsa saavat uuden vuosituhannen levyt Machina/The Machines of God (2000) sekä aikoinaan hyvin minimaalisena vinyylipainoksena julkaistu ja siitä mp3-muotoon pakattuna ilmaiseksi jaeltu Machina II (2000). Corgan vihjailee jopa uusintamiksausta näistä levyistä.
Haiskahtaa epäilyttävältä. Onko tämä vuosituhannen kusetus? Kuka haluaa kuulla The Smashing Pumpkinsin treenejä vuodelta 1987? Liian usein bändien back-katalogin remasteroinnit ovat kärjistetysti sanottuna vain entistä kovemmalla kädellä limitoitua äänivallia, missä diskanttipäätä on kirkastettu aavistuksen verran.
Osa arkistomateriaalista on ilmeisesti tarkoitus julkaista ilmaiseksi ”digitaalisina bokseina”, joten on turha valittaa tai syytellä ketään rahastuksesta. Materiaalia on todennäköisesti olemassa järkyttävä määrä, sillä viimeisimmillä kiertueillaan Corgan on antanut faneilleen luvan tuoda äänityslaitteita konsertteihin.
Tässä ja monessa muussakin tapauksessa vinyylijulkaisut ovat täysin perusteltuja. Vinyyleistä luvataan high grade -versioita, ja osaa levyistä on ollut tuskallisen vaikeaa saada lp:nä järkihintaan. Esimerkiksi Mellon Collie and the Infinite Sadnessin tripla-lp:stä saa pulittaa käytettynäkin kolminumeroisia summia. Sitä paitsi vinyylin pyörittäminen sorvissa on parasta ajanvietettä ja rauhoittaa mieltä.
Alunperin yhdeksi kokonaisuudeksi tarkoitetun Machinan ja Machina II:n remasteroinnit ovat varmasti kuuntelukelpoisempaa tavaraa kuin aiemmin julkaistut versiot. Levyistä on ilmeisesti tarkoitus julkaista yhtenäinen paketti siinä muodossa kuin alun perin oli ollut tarkoituskin. Alkuperäinen Machina kuulostaa masterointinsa ansiosta enemmän pitkältä ja tasaiselta puhallukselta kuin hyvältä alt.rock-levyltä. Machina II taas on soundeiltaan kammottavan epätasainen, melkein kuin huono c-kasettidemo.
Tuoreimman tiedon mukaan vuonna 2014 olisi luvassa lisäksi Warner Brothersille levytettyjen Corganin Zwan-orkesterin ainoaksi jääneen levyn Mary Star of the Sean (2003), Billyn soololevyn The Future Embracen (2005) sekä The Smashing Pumpkinsin uuden kokoonpanon kanssa tehty Zeitgeist-levyn (2007) uusintajulkaisut.
Tiedossa siis paljon tavaraa niille, jotka kestävät kaljupäisen kitisijän ääntä. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Teargarden-projekti etenee. Miltä kuulostaa bändin vanhan kokoonpanon viimeinen ”legendaarinen” neljän tunnin keikka Chicagossa? Kaiken tämän jälkeen voi taas aloittaa puhtaalta pöydältä.