Tiukasti AC/DC:n jalanjälkiä kulkeva Airbourne viihtyy Suomessa – festarikeikan lisäksi varmistuivat myös klubiesiintymiset

Airbourne saapuu Suomeen.

25.02.2019

Australialaisyhtye Airbourne saapuu Suomeen.

Tiukasti AC/DC:n jalanjälkiä kulkeva yhtye esiintyy Tampereen Pakkahuoneella maanantaina 7. lokakuuta ja Helsingin The Circuksessa tiistaina 8. lokakuuta. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy perjantaina 1. maaliskuuta.

Warrnamboolin rannikkokaupungista vuonna 2007 ponnisti yksi Australian suosituimpia rock-nimiä. Airbourne teki debyyttinsä esikoislevyllä Running Wild. AC/DC:n, Iron Maidenin ja Judas Priestin jalanjäljissä kulkeva yhtye on julkaissut urallaan jo neljä studioalbumia, joista viimeisin Breakin’ Outta Hell (2016) oli myös arvostelumenestys.

Ahkerasti viime vuosina Suomessa vieraillut yhtye ottaa vauhtia kesällä Qstock-festivaalilta ennen lokakuisia klubikeikkoja.

Lipputietoja löydät alta.

*

Airbourne (AU)
Ma 7.10.2019 Pakkahuone, Tampere
Ovet klo 19, ikäraja K-18

Ti 8.10.2019 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18

LIPUT:
Myyntiin pe 1.3. klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 41,50 euroa Lippupisteestä ja Tiketistä.

Lisää luettavaa