Tulokasartisti Jezze puhuu häkellyttävän rehellisesti mielenterveysongelmista

Lokakuun lapsi -ep julkaistiin eilen.

30.10.2021

Vielä ennen kuukauden luisumista marraskuuksi ehdimme ottaa vastaan Jezzen ep:n nimeltä Lokakuun lapsi, joka kertoo kaunistelematta ja arkailematta elämästä masennuksen, päihdeongelman ja itsetuhoisuuden kanssa. Viiden biisin kokonaisuus on Playgroundille levyttävän tulokasartistin debyytti-ep, mikä vuoksi onkin erityisen rohkeaa valita sen aiheeksi nimenomaan mielenterveysongelmat ja niiden käsittely pintaa syvemmältä.

Aihevalinta kuitenkin kannattaa – vaikka kyseisten teemojen kohdalla ei aina olekaan kyse vapaasta tahdosta, vaan välillä puhtaasta pakosta purkaa päänsisäistä sotkua tavalla tai toisella – sillä ep on kiinnostava ja monella tavalla tarpeellinen. Jezzen tapa avata kipeitä kokemuksia rehellisesti ja suorapuheisesti on henkilökohtaisella tasolla lohdullinen ja yhteiskunnallisesti katsottuna tärkeä, sillä mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on edelleen valitettavan todellinen asia. Lokakuun lapsi auttaa osaltaan normalisoimaan sellaista, minkä ei alun alkaenkaan pitäisi olla tabu.

Ottaen huomioon kuinka masennus voi riisua elämästä kaikki sävyt ja tunteet, on Lokakuun lapsi ilahduttavan rikas, alkaen kansikuvan syvänoranssista värimaailmasta. Ytimekkään sähköisen itsetuhoisuuteen pureutuvan ykkösbiisin jälkeen siirrytään maniaa ja päihdekoukkua tarkastelevaan Psykedelia-biisiin, ja saman intensiivisen käsittelyn saavat muun muassa epäterveet ihmissuhteet ja kuolema-ajatukset. Ep:n raadollisen rankat aiheet eivät ole salonkikelpoisia, ja onneksi eivät: vain kohtaamalla asiat niin todellisella tasolla kuin suinkin ne saavat mahdollisuuden parantua. Muuten ne tuskin päästävät otteestaan.

“Ep:llä on raskas sanoma, koska sitä masennus nimenomaan on. Pienet askareet ovat ylitsepääsemättömiä, kolhut ihmissuhteissa tuntuvat maailmanlopulta, sosiaalinen patteri kuluu loppuun hetkessä, ja on helpompi vetäytyä kotiin peiton alle kuin nähdä elämää. Lisäksi siitä syyllistää itseään, että tämäkin päivä meni hukkaan. Avun pyytäminen on suuren kynnyksen takana, sillä taustalla piilee myös häpeä”, artisti avaa ep:nsä sisältöä, ja kertoo myös toivovansa, että kuulijan olisi hänen musiikkiaan kuuntelemalla helpompi muistaa, ettei ole ongelmiensa kanssa yksin.

Ep:n tekijätiimiin kuuluvat muun muassa Heviteemu, Nicholas X ja Mikko Tiainen. Voit kuunnella sen alta.

 

Lisää luettavaa