Turkulainen vaihtoehtofestivaali Ilmiö ulottaa lonkeronsa myös ulkomaille.
Ilmiö järjestää nimittäin ennakkoklubin maineikkaassa lontoolaisessa kokeellisen musiikin mekassa Café Otossa. Perjantaina 12. huhtikuuta juhlittava klubi-ilta tarjoaa lontoolaiselle yleisölle suomalaisen nyky-undergroundin helmiä kolmen esityksen verran, kun lavalle nousevat Lau Nau & Pekko Käppi, Shogun Kunitoki ja Ahti & Ahti.
Lau Nau eli Laura Naukkarinen on kotimaisen musiikkikentän omintakeisimpia nimiä, joka keikkailee, ja tekee musiikkiaan, kansainväliselle yleisölle. Hänen teoksissaan soi elokuvallisuus, kokeellisuus, folkmusiikin perinteet sekä kaikuja modernista taide- ja kamarimusiikista. Lau Naun kanssa Cafe Otossa esiintyy, kuuluisien jouhikkotaiteilijoiden harvalukuiseen joukkoon lukeutuva Pekko Käppi. Multi-instrumentalisti Käppi tunnetaan kirjavasta tuotannostaan, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti maailmanmusiikkia, ambient-vaikutteita, rock-perinnettä ja suomalaista kansanmusiikkia.
Psykedeelistä instrumentaalimusiikkia soittavan kvartetin Shogun Kunitokin musiikissa kuuluu kaikuja niin akateemisesta avant-gardesta kuin traditionaalisemmasta rockperinnöstäkin. Espoolainen kulttibändi on julkaissut kaksi täyspitkää albumia tamperelaisen Fonal Records -levy-yhtiön kautta joista molemmat, Tasankokaiku ja Vinonaamakasio on noteerattu laajalti myös maailmanlaajuisesti.
Vuonna 2018 perustetun Ahti & Ahti -yhtyeen muodostavat kaksikko Marja Ahti ja Niko-Matti Ahti. Musiikissaan duo yhdistelee kenttä-äänityksiä sekä elektronista ja akustista ääntä. Esiintyessään erilaisten tilojen ja tapahtumien, olentojen ja esineiden äänet järjestellään huolellisesti assosiatiivisella tavalla ja kehrätään kokoon vahvistettujen esineiden ja modulaarisyntetisaattoreiden avulla.