Tuskan viimeisin kiinnitys ajanee pahimpien metallipuristien kahvit väärään kurkkuun

30.10.2015

Seuraa viikon viimeinen Tuska-uutinen, ellei nyt ihmeitä tapahdu. Pitkin viikkoa uusista kiinnityksistä tiedottanut festari on lisännyt jälleen muutaman bändin rosteriinsa, ja joukosta erottuu yksi tapaus, joka saanee kohdeyleisön jyrkimmässä siivessä aikaan tuhahtelua.

Itse Lordi nimittäin konsertoi Suvilahdessa ensi kesänä. Hard Rock Hallelujah -triumfista tulee täyteen 10 vuotta, joten hirviöbändi saapuu huudattamaan festivaaliyleisöä euroviisutunnelmissa. Lordi vain on kunnostautunut viimeiset vuodet parhaiten juniori-ikäisen yleisön suosikkina äärimetallistien sijaan, joten Tuskan hc-vierailijat tuskin sulattavat tätä mukisematta. Onko Lordi tämän vuoden Atomirotta, vai onko Tuska-organisaatiolla mielessään vielä jotain synkempiä suunnitelmia?

Päivän muut julkistukset ovat sitten salonkikelpoisempaa tavaraa. Katatonia on suomalaisille vanha tuttu synkkisbändi, ja Delain esittelee hollantilaista heavy-osaamista. Kolmen päivän liput ovat nyt myynnissä Tiketissä, Lippupalvelussa ja Lippupisteessä, ja vuoden loppuun saakka niitä saa 115 euron hintaan.

Lisää luettavaa