Lyriikkablogin käsittelyssä Anssi Kelan ja Samae Koskisen keväiset visiot.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.
”Maaliskuun aurinko, älä meitä hylkää,” laulaa A. W. Yrjänä eräässä kappaleessa. Siltähän se vähän tuntuu, kun liukastelee takatalven tuulessa ja aurinko ei vielä lämmitä. Edelliset lyriikkablogit (Maailmanloppu, Sota, Raha ja Muutos) ovat kuitekin olleet niin raskaita, että nyt suuntaamme katseet tulevaan, nimittäin kevääseen ja lämpöön.
Kevät-aiheisia kappaleita olen puinut aiemminkin, mutta nyt on katsellaan kahta aivan tuoretta veisua. Sekä Anssi Kelan että Samae Koskisen uudet albumit saapuivat keskuuteemme vasta toissapäivänä, joten paljon tätä ajankohtaisempia tekstejä on tuskin tarjolla.
Anssi Kela – Kevät tulee
(albumilta Anssi Kela)
Kevät tulee, sitä ei voi pysäyttää
kevät tulee, valo kooman lävistää
maalaan merkin punaisella sillan alle betoniin
kevät tuleeKevät tulee, kaupasta pöllin juotavaa
kevät tulee, kengät puistoon kuljettaa
näen kissan jonka suussa lintu hakkaa siipiään
sit se lakkaa, kevät tulee
Kevät tulee -kappaleesta nettisivuillaan kirjoittanut Anssi Kela kertoo tehneensä biisin alkuperäisen version NRJ:n suorassa radiolähetyksessä jo vuonna 2010. Ei ehkä hedelmällisin työskentelymetodi, mutta kappaletta onkin muokattu jälkeenpäin.
Kelan kappaleessa kevät liittyy olennaisesti nuoruuteen, johon betoniin töhertely, myymälävarkaus ja puisto selvästi viittaavat. Kissan suussa räpistelevä lintu on voimakas metafora nuoruuden epätoivoiselle sähläämiselle (tai näin sen ymmärtäisin). Mutta näkeekö nuori kertoja itsensä lintuna vai kissana?
Ja mul on sisälläni eläin, joka huutaa
se on pakko vapauttaa
sillä on nälkä, sillä on jano
se ei jaksa kauempaaJa mul on rinnassa tunne, joka tulvii
kaiken alleen hukuttaa
mä olen niin oudon, jotenkin oudon
olen oudon levoton
Nostattavan kertosäkeen levottomuus tuo mieleen Kauko Röyhkän Kevät-klassikossa mainitseman joka keväisen paniikintunteen. Kontrasti lakonisemman säkeistön ja räjähtävän kertosäkeen välillä kuvastaa kevään kahtijakoista tunnetilaa. Samalla väsyttää, on likaista ja vähän ahdistaakin, mutta keväiset vietit heräävät ja luonto pakottaa liikkeelle. Oli se sitten Röyhkän paniikintunne tai Kelan levottomuus, keväässä on liikkeelle panevaa voimaa, jota on hankala määritellä.
Samae Koskinen – Tuu esiin aurinko
(albumilta Hyvä päivä)
Joo, me ollaan pohjoisessa
se ei oo uutinen
oot talvihorroksessa
mutta minä en
mä vaan rimpuilenMut ei sul oo helppo paikka
mä en käy syyttämään
onhan tää pitkä aika
tuijottaa pimeään
melkein yksinään
Tuu esiin aurinko on positiivisesta nimestään huolimatta Samae Koskisen tuoreen albumin synkimpiä kappaleita. Kertosäe on toiveikas, mutta säkeistöjen tarina ei niinkään. Teksti kuvaa ihmissuhdetta, jossa laulava osapuoli yrittää kannatella kumppaniaan läpi talvisen masennuksen.
Tulee mieleen, että laulun kohdehenkilöllä voisi jopa olla ”seasonal affective disorder” (SAD), jossa ihmisen tunnetilat ovat tavallista voimakkaammin valon määrästä riippuvaisia. Toisessa säkeistössä mainitaankin vitamiinien ohella kirkasvalolampun ostaminen.
Kun tottakai mä haluun auttaa
mitä mitä aikaan sain?
osaan ehkä vähän laulaa
voin tehdä biisin vain
sua varten nää lauseet hainTuu esiin aurinko
näyttäydy meille jo
ollaan ootettu niin
tuu esiin aurinko
parantaisit meidät jo
ollaan ootettu niin
On samaan aikaan epätyydyttävää sekä nerokasta, ettei kappaleen tarina saavuta minkäänlaista sulkeumaa. Jää täysin auki, että selviääkö toinen osapuoli talvesta, vaikka kertosäkeen toisto jättääkin positiivisen fiiliksen.
Samae on ruotinut uuden levyn kappaleita Facebook-ryhmässään, jossa hän kertoo biisistä seuraavaa:
”Tää biisi sopii mun mielestä täydellisesti tähän hetkeen kun valo on alkanut jo vähän lisääntyä ja antaa toivoa mahdollisesta kesästä. Teksti taitaa viitata maantieteellisen sijaintimme luomiin ongelmiin yksilötasolla.”
Ajankohtaiselta kappale tosiaan tuntuu – painotus sanalla tuntuu, sillä Tuu esiin aurinko on tunnelataukseltaan yksi Samaen voimakkaimmista tuotoksista. En usko, että yksikään voi kuunnella kappaletta tähän vuodenaikaan, tuolla loskan ja koiranjätösten seassa tarpoessaan, tuntematta edes pientä liikahdusta rinnassaan.