Uskonnolliset teemat jyrähtävät, kun sanoitusmittelössä kohtaavat Queens of the Stone Age sekä Yeah Yeah Yeahs

Lyriikkablogi asettaa tällä kertaa vastakkain Josh Hommen ja Karen O:n kirjalliset taidot.

 Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Dan Martensen.

Vuonna 1996 perustettu, raskaaseen riffittelyyn perustuva Queens of the Stone Age ja 2000-luvulla putkahtanut, indie-himmailuun taipuvainen Yeah Yeah Yeahs eivät äkkiseltään liity toisiinsa oikein mitenkään. Kuitenkin molempien yhtyeiden tuoreissa biiseissä on uskonnollinen teema, tavalla tai toisella. Kappaleita yhdistää myös niukkasanainen ilmaisu, joten eiköhän katsota kumpi selviää paremmin analyyttisesta käsittelystä.

(HUOM! Kumpaakaan tekstiä ei ole varmennettu kansivihkoista tms. lähteestä, vaan ne on poimittu internetistä ja korvakuulolla pitäviksi todettu.)

My God is the Sun
san. Josh Homme
(…Like Clockwork, ilm. 4.6.2013)

Far beyond the desert road
Where everything ends up
So good the empty space into the race
Forgive, forgot

Heal them, like fire from a gun
Kneeling, my god is the Sun
Heal them, with fire from above
Kneeling, my god is the Sun

Josh Hommen käsialaa vain vähän tuntevanakin voi sanoa, ettei miehen ulosanti ole aina sitä kaikkein suorasanaisinta. My God is the Sun on tyyppiesimerkki lyhyestä, tulkinnanvaraisesta lyriikasta. Säkeet eivät turhaan rönsyile, eikä mitään konkreettista tarinaa voi niistä tulkita.

Kappaleessa on ajauduttu (vai tarkoituksella hakeuduttu?) harhaan suoralta tieltä. Taustalla levittyvä aavikko näyttäytyy helposti maailman vertauskuvana, kuten myös toisen säkeistön pyörivä kivi.

I don’t know what time it was
I don’t wear a watch
So good to be an ant who crawls
Atop a spinning rock

My God is the Sunissa kuvataan ajattomaan, päämäärättömään tilaan joutumista. Ihminen vertautuu muurahaiseen, jonka yritykset edetä ovat (pyörivän kiven päällä) yhtä tyhjän kanssa. kuvataan ajattomaan, päämäärättömään tilaan joutumista. Ihminen vertautuu muurahaiseen, jonka yritykset edetä ovat (pyörivän kiven päällä) yhtä tyhjän kanssa.

Mutta entä sitten jumala (isolla tai pienellä kirjaimella)? Aavikolla korventava aurinko (”fire from above”) merkitsee kuolemaa. Tämän kannalta auringon tunnustaminen jumalakseen voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että antautuu elämän rajallisuudelle ja antaa sen määrittää kulkuaan. Aurinko on palvonnan kohde, mutta se vertautuu myös laukeavaan aseeseen.

Samalla tietysti auringon julistaminen jumalaksi on jo otsikon muotoilun myötä selkeä ateistinen kannanotto. Monet muinais- ja alkuperäiskansat ovat palvoneet aurinkoa jumalana Egyptistä aina Polynesiaan. Aurinko edustaa täten myös luontoa ja universumia – se oli jumalan asemassa ennen järjestäytynyttä uskontoa.

Josh Hommen sanoitus on jykevää tekstiä, mutta se kaipaisi ehkä vielä jonkun koukun lisää. Lopussa heitetty ” Godless heathens always waltz on the sky” -säe viittaa kenties heihin, jotka eivät kunnioita kuolemaa. Mitäpä kävikään kreikkalaisen mytologian Ikarokselle, joka ei auringosta piitannut?

Sacrilege
(san. Karen O, Brian Chase, Nick Zinner)
(Mosquito, 2013)

Fallen for a guy, fell down from the sky
Halo round his head
Feathers in a bed
In our bed, in our bed

Fallen for a guy, fell down from the sky
Halo round his head
Feathers in a bed
In our bed, in our bed

Sacrilege-kappaleen kirjoittamisesta on kreditoitu koko Yeah Yeah Yeahsin kolmikko, mutta ainakin yhtyeen ennakkokuunteluvideolla antamista kommenteista saa sellaisen vaikutelman, että Karen O olisi tekstin takana. Samassa yhteydessä solisti kertoo, että kappale oli tarkoitettu teemaltaan vain ”semi-uskonnolliseksi”, mikä kuitenkin lähti käsistä siinä kohtaa, kun yhtye päätti lisätä sovitukseen gospel-kuoron.

Sacrilegen tarina on My God is the Sunia selkeämpi, mutta se ei tekstin tasolla saavuta aivan samoja tasoja kuin Josh Hommen taidonnäyte. Yeah Yeah Yeahsin kappaleessa kertoja rakastuu uskonnolliseen hahmoon, tarkemmin sanottuna Jeesukseen tai enkeliin. ”Meidän sänkymme” korostaminen tuo suhteeseen olennaisen seksuaalisen painotuksen.

Asked if I would try
To leave this all behind
Halo round his head
Feathers in a bed
In our bed, in our bed

Sacrilege on tarttuva kappale, jolla on lisäksi poikkeuksellisen hieno, tarinallinen musiikkivideo (jonka voit katsoa alta). Sanoitus ei kuitenkaan tässä tapauksessa kestä itsenäistä tarkastelua. Hitaasti massiivisiin mittasuhteisiin kasvava sovitus, nimisäkeen moninainen toistelu ja Karen O:n laulusuoritus muodostavat kappaleen keskeisen vaikutelman, joka ei pelkän tekstin tasolla ilmene.

Loppupeleissä Sacrilege häviää siis kamppailun paremmasta tekstistä, mutta samaan syssyyn on todettava, että Yeah Yeah Yeahsin kappale on kokonaisuutena mielenkiintoisempi. Melodramaattinen gospel-kuoro on valjastettu juuri sopivalla tapaa muun kappaleen palvelukseen.

Sacrilege on selkeästi vaikuttavin raita huhtikuun alussa julkaistulla Mosquitolla, joka jää albumina melko hajanaiseksi. My God is the Sun lupaa kuitenkin hyvää myös Queens of the Stone Agen odotetun …Like Clockwork -albumilta. Sitä odotellessa voi kuunnella vaikka The Flaming Lipsin tuoreimman The Terror -albumin.