Uudelle räpille ja rnb:lle omistettu kesäfestivaali Helsinkiin

Shutdown-klubi laajenee kaksipäiväiseksi festariksi.

13.02.2019

Shutdown-festivaali järjestetään 12.–13. heinäkuuta Helsingin Ääniwallissa. Urbaanin musiikin uusiin tuuliin keskittyvät Shutdown-klubit ovat olleet suosittuja, joten konseptin kasvattaminen festivaaliksi tuntuu luontevalta, kertoo järjestäjä Tino Pirttioja.

”Tuntuu luontevalta liikkeeltä viedä klubikonsepti seuraavalle tasolle pienen festarin muodossa. Shutdown kasvoi nopeasti Suomen isoimmaksi rap-klubiksi, ja tuntuu että haippi kasvaa joka illan myötä lisää. Lisäksi koimme, että Helsingistä ei löydy uudelle rap-musiikille omistettua festaria”, Pirttioja sanoo.

Ensimmäiset artistijulistukset ovat lontoolaiset Last Night in Paris ja Kojo Funds, joista kummatkin saapuvat ensimmäistä kertaa Suomeen. Audiovisuaalinen taidekollektiivi Last Night in Paris tunnetaan yhteistyöstään suomalaistuottaja MD$:n kanssa. Karibialaisia ja länsiafrikkalaisia soundeja grimeen ja räppiin yhdistelevän Kojo Fundsin läpimurtokappale on vuosi sitten julkaistu, Rayen kanssa levytetty Check.

Festivaalin erikoishintaiset liput tulevat myyntiin perjantaina 15. helmikuuta Tiketissä. Lisää esiintyjäjulkistuksia on luvassa kevään mittaan. Tapahtuma löytyy Facebookista.

Lisää luettavaa