Vähän erilainen elämä – haastattelussa Stina Koistinen

Aivokasvaimen kanssa elävä STINA KOISTINEN sai Teosto-palkinnon yhtyeensä Color Dolorin viimeisimmästä albumista. Hän toivoo, että niin ikään parantumattomasta sairaudesta diagnoosin saaneen Astrid Swanin kanssa tehty Swan/Koistinen-projekti antaisi vertaistukea myös muille. Kesän jälkeen Koistisen ohjelmassa on myös soololevy yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta.

25.09.2019

Color Dolorin albumi Love sai Teosto-palkinnon, onnittelut! Mitä tällainen tunnustus merkitsee suomalaiselle indie­muusikolle?
”Se merkitsee ihan mielettömän paljon. Itse asiassa Teosto-palkinnon voittaminen on ollut yksi unelmistani 15 vuotta. Kuten huomaamme, musiikkimediat vähenevät koko ajan. Se tarkoittaa vähemmän palstatilaa ja huomiota jaettavaksi pienemmille tekijöille.”

Mitä 20 000 euron palkintosumma mahdollistaa Color Dolorille eli sinulle ja Nicolas ”Leissi” Rehnille?
”Me molemmat olemme saaneet nykyisellä treeniksellä sisäilmaoireita. Ensimmäinen päämäärä on löytää uusi tila, jossa työskennellä, ja jossa olisi ehkä jopa ikkuna. Paljon vaadittu! Toivottavasti summasta jää työskentelyynkin tukea.”

En voi olla ottamatta esille, että Teosto-palkintoraadin puheenjohtajana oli Astrid Swan. Hän on ystäväsi, jonka kanssa julkaisit yhteis-ep:n. Mitä ajatuksia tämä herättää?
”Hyvä kysymys. Kyllä se tuntui vähän oudolta. Mietin, että pitääkö Astridin jäävätä itsensä. Raadissa oli kuitenkin neljä ihmistä, joista jokainen äänesti samat kaksi voittajaa (Color Dolor jakoi palkinnon Sebastian Hillin kanssa). Se ei siis jäänyt Astridin äänestä kiinni. Tosi erikoinen sattuma kuitenkin.”

Mikä Suomen musiikkialalla on mielestäsi pielessä?
”Koska en ole missään Nelonen Median piirissä, eikä musiikkini tule soimaan heidän kanavillaan, uskallan puhua suoraan. Minusta on huolestuttavaa, että he ostivat Kaikun. Olen kuullut artisteilta itseltään keskusteluista, joissa todetaan, että emme valitettavasti voi soittaa musiikkiasi, jos et tee tätä tai tätä juttua. On huolestuttavaa, että yhdellä medialla on noin paljon valtaa.”

Millaisena koet Ylen roolin indiemusiikin tukijana?
”Yle on parantanut linjaansa viime aikoina, mutta tilanne voisi olla parempikin. On useampikin ohjelma, joka soittaa uutta suomalaista indiemusaa. Toivon, että Suomessa tehty musiikki pääsisi ohjelmiin vielä monipuolisemmin.”

Kävitte keväällä Lontoossa keikalla, ja Love löytyi myös suomalaisen musiikin vientiä edistävän Music Finlandin vuosilistauksesta. Onko ulkomaiden valloitus suunnitelmissa?
”Tarkoituksena on saada enemmän showcase-keikkoja ulkomaille. Olenhan minä hakenut niitä vuosikausia, mutta se on todella työlästä. Yksin on vaikea avata niitä ovia, pitäisi olla manageria ja keikkamyyjää ja tietysti rahaa.”

Kiinnostaisiko saada ison levy-yhtiön koneisto Color Dolorin taakse mahdollistamaan asioita?
”Riippuu levy-yhtiöstä. Ei se major-yhtiö kiinnosta automaattisesti, vaikka siinä on vipuvoimaa enemmän. Mutta sen mukana tulee tietenkin velvollisuus tehdä tietynlaista musiikkia. Nyt tilanne on se, että tehdään sitä musaa mitä halutaan.”

Koetko, että major-diili tarkoittaisi väistämättä taiteellisia kompromisseja?
”En tiedä. Ei minulle ole ikinä tarjottu major-diilejä.”

Esitän väitteen: mitä minimalistisemmaksi Color Dolorin soundi on mennyt, sitä kirkkaammaksi taiteellinen visio on tullut.
”Ymmärrän, mistä tuo kumpuaa. Se on ollut meidän päämäärä siitä lähtien, kun jäätiin bändiin Leissin kanssa kahdestaan. Oli ajatus, että tehdään pienemmillä elementeillä ja vähemmillä soinnuilla. Pienistä asioista voi rakentaa isoja kappaleita. Sama pätee teksteihin, joiden kanssa tehtiin vuolemista: otettiin turhaa pois ja keskityttiin olennaiseen.”

Love-albumin kappaleelle Anyway the Wind Blows tehty, Juha Ilmari Laineen ohjaama musiikkivideo palkittiin Oulun musiikkivideofestivaalilla Kultapumpeli-pääpalkinnolla. Onko itsestäänselvää, että visuaalinen taide kävelee musiikin rinnalla?
”Olemme Leissin kanssa molemmat visuaalisesti maailmaa tutkiskelevia ihmisiä. Mielestäni on mahtavaa, että biisille voi musiikkivideolla antaa uuden ulottuvuuden. Se voi selventää sanomaa tai sekoittaa sitä entisestään. Se voi antaa biisille uuden elämän ja konseptin.”

Visuaalinen puoli on läsnä myös Swan/Koistinen-projektissa. Ep julkaistaan koko mitassaan Tekla Vályn videoteoksena. Vály vastasi viime vuonna Teosto-palkinnon saaneen Astrid Swanin albumin From the Bed and Beyond kansitaiteesta ja musiikkivideoista.
”Tekla on todellinen taiteilija ja mieletön, maaginen visionääri. Hänellä on aivan oma maailmansa, mistä hänen taideteoksensa kumpuavat.”

Swan/Koistinen-ep käsittelee syöpädiagnoosia ja parantumattoman sairauden kanssa elämistä. Voisin kuvitella, että kyseessä on ollut varsin raskas projekti. Miltä näiden aiheiden käsittely ja niihin palaaminen tuntuu – ahdistavaa, pelottavaa, vituttavaa, vapauttavaa vai mitä?
”Se on kaikkea mitä luettelit. Nyt tuntuu ihanalta, että tehtiin suorasanainen teos kroonisesta sairastamisesta; diagnoosista siihen, että hemmetti, elämää onkin, eikä halua jäädä sairaan rooliin. Vaikka meillä on erilaiset syövät ja hoidot, taustalla on samat pelot ja kuoleman kohtaamisen teemat. Astridin kanssa työskentely on ollut voimaannuttavaa ja olen saanut siitä vertaistukea. Toivottavasti joku muukin saa levystä vertaistukea, että vittu just noin, tuolta se tuntuu. Tai sitten, että ei minusta tunnu yhtään tuolta.”

Me naiset -lehden haastattelussa viitisen vuotta sitten kerroit, että olet syöpädiagnoosin jälkeen katsonut maailmaa ulkopuolisen silmin. Sivustajakatsojana, kun muille tapahtuu niin sanottuja normaaleja asioita. Vieläkö koet asian näin?
”En enää tunne, että olen elämän ulkopuolella, päinvastoin. Tunnen olevani erittäin mukana, mutta on se ulkopuolisuus jotenkin läsnä. Aika monet ikätoverit hankkivat lapsia, perustavat perheitä ja ostavat omakotitaloja. Minä en tule koskaan tekemään niin. Tiedän, etten ole ainoa ikäiseni, joka on tällaisessa tilanteessa. Minulla on vähän erilainen elämä kuin muilla, mutta en ole ainoa. Julkaisen syksyllä sooloalbumin, jossa puhun paljon ulkopuolisuuden tunteesta ja yksinäisyydestä.”

Fakta

– Stina Koistinen, syntynyt 11.9.1985 Helsingissä. Asunut Helsingin lisäksi Orivedellä, Tampereella, Ruotsissa ja Uruguayssa.

– Perusti Color Dolor -yhtyeen, kun häneltä löydettiin aivokasvain. Teosto-palkittu Love on Color Dolorin kolmas albumi.

– Color Dolor on esiintynyt St. Vincentin ja Susanne Sundførin lämmittelijänä.

– Julkaisi toukokuussa Astrid Swanin kanssa Swan/Koistinen-ep:n.

– Swan/Koistinen esiintyi Flow-festivaalilla ep:lle jousisovitukset tehneen Owen Pallettin kanssa.

Lisää luettavaa