Vaihtoehtoinen esiintyjälista tuottaa hankaluuksia – Pipefest jää tauolle

"Pipefest tulee olemaan mielentila"

31.01.2017

Pipefestiä voi kuvailla hyvällä syyllä eräänlaiseksi pioneeriksi hiphop-festivaalien keskuudessa, historia kun ulottuu aina vuoteen 2001. Viime vuosina kilpailu on ollut kovaa ja Pipefest on yrittänyt erottua esiintyjälistansa avulla, jotta ei olisi samanlainen kuin moni muu kilpaileva festivaali. Viime vuosina festarissa onkin nähty vaihtoehtoisempia ulkomaalaisia esiintyjiä, kuten ylläolevasta kuvasta voinee päätellä.

Nyt Pipefest jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Tapatuman järjestäjä kommentoi Pipefestin Facebook-postauksessa näin:

”Festivaali on vuosittain yrittänyt keskittyä ohjelmistoon, joka ei olisi täsmälleen sama kuin muilla tapahtumajärjestäjillä. Tämä on tuottanut tiettyjä haasteita työhön, sillä hiphop –kentän kasvamisen ja mainstreamimmaksi muuttumisen myötä tällaisia artisteja on hankala saada Suomeen. Pipefest onkin nyt nykymuodossaan kulkenut loppuun asti, ja jatkossa – kuten slogankin kuuluu – Pipefest tulee olemaan mielentila.”

Pipefestia voit muistella vaikka alla olevan videon avulla.

Lisää luettavaa