Vaikuttaako Sacha Baron Cohenin uusi Borat-elokuva tuleviin USA:n presidentinvaaleihin? Se on ainakin tarkoitus

Borat 2 saa ensi-iltansa lokakuun lopulla.

Amazon Studios on hankkinut oikeudet seuraavaan Borat-elokuvaan.

Nimihirviö Borat: Gift of Pornographic Monkey to Vice Premiere Mikhael Pence to Make Benefit Recently Diminished Nation of Kazakhstan saa ensi-iltansa Amazon Primella lokakuun lopulla.

Boratia esittävä Sacha Baron Cohen kiirehti elokuvan kuvauksia, sillä hän nimenomaan halusi elokuvan ensi-illan olevan ennen USA:n presidentinvaaleja 3. päivä marraskuuta.

Aiemmin tänä vuonna Cohen osallistui valeasuisena äärioikeiston tapahtumaan USA:ssa. Tilaisuudessa hän esitti äärimmäisen rasistin hoilotuksen, jossa muun muassa laulettiin toimittajien paloittelemisesta ja pilkattiin kiinalaisia sushin syöjiksi. Laulussa kehotettiin myös käyttämään ydinaseita kiinalaisia vastaan.

Raporttien mukaan uudessa Boratissa naljaillaan ainakin Donald Trumpille ja Jeffrey Epsteinille.