Vain elämää: Länästä Yonaan, Helsingin vampyyrista sinisiin silmälaseihin

Seuraavan tuotantokauden tähdet matkaavat tänään kuvauksiin.

24.05.2022

Vain elämää -ohjelman 13:nnen kauden artistit on julkistettu. Erika Vikman, Mikko Alatalo, Yona, Redrama, Pete Parkkonen, Meiju Suvas, Jyrki 69 ja Tommi Läntinen suuntaavat tänäänn Hirvensalmelle kuvauksiin, ja lopputulos esitetään syksyllä televisiossa.

”Jännitän eniten itseäni ja mitä tulee sanottua”, Meiju Suvas kertoo ennakkofiiliksiään. Myös muut artistit ovat innoissaan ja jännityksensekaisissa tunnelmissa.

”Olimme lähdössä bändini kanssa keikalle, kun sain sähköpostin, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi ohjelmaan. Meinasin pudottaa puhelimen kädestäni, ja kiljuin täysillä. Menin aivan lukkoon, ja kerroin yhtyeeni pojille, etten pysty roudaamaan kamoja. Sitten minun oli kerrottava heille, mistä oli kyse”, juuri Teosto-palkinnon saanut Yona kertoo.

”Olen miettinyt, tuleeko kutsua koskaan. Väitän jokaisen suomalaisen artistin valehtelevan, jos sanoo, ettei olisi ajatellut tätä. Minulle tuli heti olo, että tämä on pakko tehdä. Samaan aikaan pelkoni ja riittämättömyyden tunteeni heräsivät henkiin; pystynkö tähän ja olenko väärä ihminen. Päällimmäisenä oli kuitenkin tunne, että on suuri kunnia kun pyydetään mukaan”, Redrama sanoo.

”Kun minut pyydettiin mukaan, tuli sellainen olo, että nyt se tapahtuu! Olin suunnitellut ja miettinyt sitä. Tuli olo, että jes, nyt pääsen eteenpäin etapillani”, Pete Parkkonen fiilistelee.

Muut osallistujat ja heidän kohtaaminen ovat pyörineet mielessä.

”Ohjelmassa pääsee tutustumaan ihmiseen jännästä kulmasta, nimenomaan musiikin kautta. Pääsee istumaan pöydän ääreen, esiintymään sellaisten ihmisten kanssa, joilla kaikilla on enemmän tai vähemmän tarinaa ja tekemistä takanaan”, Tommi Läntinen sanoo

”Jännitän varmaan eniten Jyrki 69:n tapaamista, koska hän on itselleni joukon mystisin hahmo. Muita artisteja olen tavannut tien päällä tai eri kuvauksissa. Jyrkiä en ole tavannut koskaan”, Erika Vikman kertoo.

Jyrki 69:lle formaatti on mielenkiintoinen, sillä hän ei ole laulanut suomeksi koskaan.

”Minulta on tulossa todella hyvää materiaalia. Maltan tuskin odottaa, mitä ihmiset pitävät niistä”, Jyrki 69 sanoo ja jatkaa:

”The 69 Eyes on bändinä saavuttanut jo kaiken: olemme kiertäneet ympäri maailmaa yli 30 vuotta ja soittaneet unelmoimissamme paikoissa. Yksi asia, jota emme ole tehneet: ottaneet Suomea täysin haltuumme. Mitenköhän se onnistuu? Mitä jos osallistuisi Vain elämää -ohjelmaan, mitä tapahtuisi? On mielenkiintoista nähdä.”

”Vain elämää on portti nuoremmille sukupolville, jotka eivät tunne tuotantoani. Osa ei edes tiedä minun olleen olemassa ennen Känkkäränkkää”, Mikko Alatalo sanoo.

Lisää luettavaa