Vain elämää -ohjelmassa menohittien päivä – Elastinen veti ässän hihasta

Erinin päivä.

Sami Turunen

Vain elämää -ohjelmassa vietettiin Erinin päivää ja kuultiin versioita niin laulajan soolokappaleista kuin Nylon Beatin ysärihiteistä. Biiseitä versioivat Samu Haber, Maija Vilkkumaa, Lauri Tähkä, VilleGalle, Vesala, Antti Tuisku ja Elastinen.

Kerroimme JVG:n Rakastuit looseriin -kappaleesta jo aiemmin tällä viikolla. Vain elämää -rosterin toinen räppäri, Elastinen veti hieman yllättävän ässän hihastaan.

Elastinen versioi Erinin Sä osaat! -albumilta löytyvän Toiset mimmit -kappaleen. Elastinen räppää vastaavista lähtökohdista mitä alkuperäisellä levytyksellä, mutta kääntää biisin mieskertojan suuhun sopivaksi. Kappale on Elastisen versiona nimeltään Toiset kundit.

Kappale saa Elastisen käsittelyssä orgaanisen pohjan, johon luo koukkua 00-luvun rnb:n mieleen tuovat rummut ja nykypäivän räpistä hyvin tuttu huilu. Tämän koostumuksen myötä kappaleesta tulee kuuntelua kestävän freesi ja varmasti yksi kauden isoimmista hiteistä.

Kokonaisuudessaan Erinin päivä oli varsin menevän hitikäs, verrattuna vakavahenkiseen Lauri Tähkän päivään, josta kerroimme täällä.

Kuuntele kappale ja päivän muiden artistien esitykset alta.