Elektropop-artisti Valko julkaisi perjantaina 24. päivä marraskuuta kolmen kappaleen ep:n nimeltä Punainen myrsky. Kappaleet kertovat vallankumouksellisesta matkasta, jonka väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kokenut tekee kohti oman voimansa löytämistä – ensin on murruttava täysin, jotta voi menneisyytensä hyväksymällä jälleen nousta.
Ep:ltä on aiemmin syksyllä julkaistu kappaleet Musta joutsen ja Suden hetki. Valko on sanoittanut kaikki kappaleet itse, ja sävellykset hän on tehnyt yhdessä muusikoiden Anti Ritarin ja Hex Viihteen kanssa. Hex Viihde on myös tuottanut ep:n.
Kokonaisuuden nimikkobiisistä julkaistaan torstaina 30. marraskuuta musiikkivideo, joka on keskiviikkona Rumban ennakkonäytössä. Punainen myrsky -kappaleessa haetaan syytä kertojan pahalle ololle, ja yhdistetään se lopulta nuoruuden kaltoinkohteluun. Kun rikkovat kokemukset tulevat kohdatuiksi, omaa voimattomuuttaan voi alkaa korjata. Punainen on vallankumouksen väri, joka symboloi vihaa ja sotaa, mutta myös rohkeutta ja intohimoa.
Kappaleessa rakennetaan myös uudenlaista seksuaalisuutta sen jälkeen kun omaa kehoa on satutettu.
”Kun omaa kehoa on hyväksikäytetty, itsensä hahmottaminen ja omakuva särkyvät palasiksi”, Valko sanoo tiedotteessa. ”Sanoma kappaleissani on, että et ole yksin kokemustesi kanssa. Haluan rohkaista jokaista löytämään oma äänensä ja paikkansa tässä sekavassa maailmassa. Ilman loistavaa terapeuttia, musiikkia ja omaa pientä valittua perhettäni, en olisi tässä laulamassa näitä lauluja.”
”Olen löytänyt voimaa myös vihan tunteesta, minkä tarkastelu on minulle uutta. Olen ollut aina miellyttäjätyyppi, mutta terapian kautta omat rajani ovat hiljalleen hahmottuneet ja olen alkanut vetää niitä aika paksullakin huomiokynällä. Viha on tärkeä tunne toipumisprosessissa. Olen uskaltanut myös heittäytyä rakkauteen, minkä halusin tuoda tähän kappaleeseen – meillä kaikilla on oikeus roihuta ja rakastaa.”
Punainen myrsky -musiikkivideon kuvamateriaali on valokuvaaja Sara Lehtomaan käsialaa, ja leikkaajina toimivat Teemu Korppinen ja assistentti VNI RV, joille taiteellinen visio videoon syntyi Lehtomaan kuvaamista materiaaleista. Videossa esiintyvien käärmeiden nimet ovat Pablo ja Bitchass.

Kuva: Sara Lehtomaa
Valko eli Johanna Storck julkaisi debyytti-ep:nsä Violetti syksyllä 2019. Artisti käsittelee musiikissaan lapsuuden vaikeita kokemuksia, mihin rohkeus löytyi vasta Valkon tarjoaman alter egon avulla. Suomalaista häpeän ja hiljaisuuden kulttuuria murtamaan pyrkivä Storck tarkastelee musiikissaan ihmisten välisiä valtasuhteita. Hän tekee näkyväksi prosessia, jonka myötä ihminen ymmärtää, ettei kaltoinkohtelu ole koskaan hänen syytään.
”Olen todella vaikuttunut, että niin moni artisti nostaa tällä hetkellä samoja teemoja taiteessaan”, Valko sanoo.
”Esimerkiksi Vilma Jää on uusimmassa julkaisussaan käsitellyt väkivallan vaikutuksia, traumaperäistä stressihäiriötä ja valtasuhteiden väärinkäyttöä. Tuntuu voimaannuttavalta, kun vertaisia nousee rikkomaan hiljaisuutta ja pidämme yhdessä kovaa ääntä. Meillä täällä Suomessa on etuoikeus ja velvollisuuskin kulkea edelläkävijöinä yhdenvertaisuuden puolustajina. Olen ylpeä jokaisesta artistista, joka uskaltaa tuoda myös omia kipeitä kokemuksia taiteeseensa.”
Katso huomenna ilmestyvä musiikkivideo alta.
