Venäjä teki Morgan Freemanista persona non gratan – myös kolmen kuolleen maahantulo evättiin

Maailma 2022.

23.05.2022

Venäjän ulkoministeriö on julkaissut listan amerikkalaisista, jotka eivät saa maahan enää mennä.

Nimiä listassa on 963. Mukana ovat muun muassa USA:n presidentti Joe Biden, varapresidentti Kamala Harris sekä pitkä liuta teknologiayritysten pomoja, kongressin jäseniä sekä toimittajia.

Listalta löytyvät myös ohjaaja Rob Reinerin sekä näyttelijä Morgan Freemanin nimet. Venäjän ulkoministeriö ei eritellyt, millä perusteilla maahantulo Venäjälle juuri listan ihmisiltä on kielletty. Freemanin ja Reinerin tapauksessa lienee kyse siitä, että he ovat mukana vuonna 2016 perustetussa järjestössä, joka tutki/tutkii Venäjän toimia USA:ssa Trumpin voittoon päättyneiden presidentinvaalien aikaan.

Donald Trumpin nimeä – vähemmän yllättäen – listalta ei löydy.

Mukana Venäjän listalla ovat myös senaattorit John McCain, Harry Reid sekä Orrin Hatch. He tuskin olisivat Venäjälle muutenkaan enää menneet, sillä he kaikki ovat jo kuolleita.

Lisää luettavaa