Huomenta! Tsekkaapa tästä aamukaffen terästeeksi parit uudet musiikkivideot. Tai viimeinen ei ole oikeastaan musiikkivideo, mutta kaikin puolin mainio livetallenne kuitenkin.
Kuva: Side One Dummy
Uusimman Rumban kannessa komeileva Amorphis esitteli juuri musiikkivideon 27.5. julkaistavan The Beginning of Times -levyn singlestä You I Need. Berliinissä kuvatun, maailmanlopun tunnelmissa etenevän tukanheilutusvideon näkee alta:

Brittilaulaja Patrick Wolf teki Lupercalia-levynsä House-biisistä varsin hienostuneen ja, no, englantilaisen videon. House on jo kolmas single, mitä Lupercalialta on irroitettu, joten mitä ilmeisimin Mercury-yhtiö uskoo suojattinsa vetovoimaan. Katso video alta:

Sitten Bruceksi Brucen tilalle nimetty The Gaslight Anthem teki hieman yllättäen uuden videon jo vuosi sitten julkaistun American Slang -levynsä Bring It On -kappaleesta. Spin-lehti kuulemma raottaa ensi viikolla bändin suunnitelmia vähän tarkemmin, joten pysykää kuulolla. Hivenen parempilaatuisen version videosta voi katsoa vaikka täällä.

Pori Jazziin 14.7. saapuva yhdysvaltalaismuusikko Seasick Steve puolestaan esiintyi brittiläisessä Later with Jools Holland -ohjelmassa itsensä Led Zeppelin -basisti John Paul Jonesin kanssa. Kaikin puolin mainion esityksen voi katsoa alta:
