Von Hertzen Brothersin mustekalamainen bändihistoria

05.03.2011

Von Hertzenin veljekset ovat soittaneet suunnilleen puolilla suomalaisista rockbändeistä. Ainakin siltä tuntuu uusimman Rumban kansijutun perusteella.

Kuva: Universal

Kie, Mikko ja Jonne von Hertzen ovat kolunneet kotimaista bändikenttää jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Lapsuusaikoina musiikkiopistoon kärrätyt veljekset eivät lämmenneet ohjatun musiikinopetuksen kaavamaisuudelle, mutta kunhan lukioaikoihin selvittiin, ei kynttilää enää pidetty vakan alla.

Kie perusti Petri Wallin kanssa Backline-yhtyeen ja värväytyi sen lopetettua The Venus Flytrapiin, jossa vaikuttivat nykyään The Mama Kingissä musisoivat Kalle Chydenius ja Mikko Laiho sekä superrumpali Sami Kuoppamäki. Siitä seuraava askel olikin Don Huonot, jonka lopetettua mies on häärinyt Von Hertzen Brothersin lisäksi Mama Kingissä.

Mikko esiintyi veljensä rinnalla Venus Flytrapissä ja myöhemmin Egotripissä sekä Lemonatorissa. Jonne puolestaan voitti vuonna 1997 Rockin SM-kisat Cosmos Tangossa, ja myöhemmin hänet värvättiin Jonna Tervomaan yhtyeeseen. Hän on edelleen bändin jäsen.

Eivätkä veljekset malttaneet pitää näppejään erossa toistensa bändiprojekteista, vaikka eivät olisi yhdessä musisoineet. Kolmikko avitti toisiaan keikkojen ja levydiilien saamisessa, ja Kie ohjasi bändeille musiikkivideoita. Niihin saatiin mukaan myös neljäs von Hertzen: perheen isoäiti esiintyy useilla Kien ohjaustöillä.

Lue Laura Haapalan kirjaamat suomirockin Tupun, Hupun ja Lupun muistelmat uusimmasta Rumbasta. Lehti on myynnissä 17.3. asti.

Lue myös yhtyeen Angel’s Eyes -singlen arvio uusimmasta Raidat-artikkelista. Bändin uutuuslevy Stars Aligned arvioidaan 18.3. ilmestyvässä Rumbassa.

Lisää luettavaa