Vuoden 2019 hypetetyin ja kohutuin uusi suomalaisyhtye soitti eilen Flow’ssa – katso keikka kokonaan täältä

Maustetytöt heitti keikan Flow'ssa.

10.08.2019

Maustetytöt-yhtye on tämän vuoden hypetetyin bändi. Lisätietoa yhtyeestä löytyy esimerkiksi täältä löytyvästä haastattelusta, jossa mukana oli myös Rosita Luu.

Yle näyttää tänä vuonna Flow-keikkoja suorina lähetyksinä, ja myöhemmin keikat ovat luonnollisesti nähtävillä myös Ylen sivuilla jälkikäteen katsottavissa. Eilisen Maustetytöt-esiintymisen voit katsoa täältä.

Silminäkijähavaintojen mukaan Maustetyttöjen keikalle oli Flow’ssa niin kova ryysis, etteivät kaikki meinanneet mahtua edes sisään. The hype is real!

Viikonlopun aikana sivuilta voi katsoa muun muassa Jesse Markinin, The Curen, Robynin, James Blaken ja monen muun artistin ja yhtyeen esiintymiset.

Lisää luettavaa