Vuosi on 2014 ja yhä löytyy kirkon miehiä, jotka pitävät metallimusiikkia saatanallisena

Kaikilla ei pakka ole ihan täysi.

29.12.2014

Arizonalainen pastori Steven Anderson on niitä ihmisiä, joille ei periaatteessa pitäisi sanan sijaa antaa. Vähän aikaa takaperin hän kertoi, miten pääsisimme AIDSista eroon teloittamalla homoseksuaalit. Hän on myös tehnyt dokumentin Marching to Zion, joka on täynnä antisemitistisiä väitteitä.

Rumbalaisia kiinnostaen dokkaria mainostellessaan hän ottaa esille kuitenkin myös metalliyhtyeet, silä onhan nyt sentään vuosi 2014. Andersonin mukaan Talmud eli juutalaisten yhteiskunnallisten ja lainopillisten kirjoitusten kokoelma (johon juutalainen laki perustuu) pilkkaa Jeesusta kertomalla parissa kohdassa tämän olevan Panteran eli roomalaisen sotilaan poika. Kilahtaneen pastorin mielestä tämä tekee Pantera-yhtyeestä luonnollisesti Saatanan sanaa saarnaavan.

Samainen pastori repii esiin myös Judas Priestin ja Black Sabbathin nimet esimerkkenä yhtyeistä, jotka ovat Saatanan asialla.

Sillä tavalla.

Videon sekopään löpinöistä voit katsoa täältä.

Lisää luettavaa