Vuosien ajan räppiä ja runoutta tehnyt Gada haluaa vihdoinkin nostaa rakkautensa esille

Gangstalapsi-biisi tuo esiin Gadan kyvyt sekä runoilijana että räppärinä.

31.10.2021

Perjantaina ilmestyi Gadan kappale Gangstalapsi, jossa vierailee Kingfish, ja jonka tuotannosta vastaa muun muassa Ege Zulun hovituottajana tunnettu Victor Nordis. Gangstalapsi on Gadan ensimmäinen julkaisu Sonyn kautta, mutta ei suinkaan tämän ensimmäinen biisi. Artisti on nimittäin luonut musiikkia ja runoja jo monen vuoden ajan, ja julkaissut lähivuosien aikana musiikkiaan omakustanteena. Gada valmistelee tällä hetkellä esikois-ep:tään, joka ilmestyy ensi keväänä.

“Olin noin 10-vuotias, kun kuulin ensimmäisen kerran jenkkiräppiä. Rakastuin siihen. En edes tiennyt, mitä sanat tarkoittivat. Se tyyli. Se voima. Se aggressiivisuus. Se kieli. Itsevarmuus”, Gada summaa räppiin kohdistuvan rakkautensa syntyä. Juuri nämä luetellut ominaisuudet kuuluvat myös Gangstalapsi-biisissä, jossa haavoittuvuus näkyy nimenomaan voiman ja aggression kautta. Tässä tapauksessa niiden ilmaiseminen on ehdottoman perusteltua ja tuovat kappaleeseen ytyä, joka saa sen runolliset riimit nousemaan omalaatuisella tavalla esiin.

“Kuuntelin Rihannaa. Kuuntelin Bob Marleya. Kuuntelin Tupacia. Ja monia muita. Ensin räppäsin biisin päälle. Sitten aloin tanssia kävellessäni musiikin tahtiin. Tai tanssin peilin edessä. Katsoin ikkunasta ulos. Laulaen. Kuvittelin olevani musiikkivideossa tai lavalla. Pikkuhiljaa kirjoitin ajatuksia vihkoon. Biisejä. Runoja. Mietin kaupan jonossa sanoja. Jätin taiteen sivuun. Tiesin aina pitäväni siitä enemmän kuin mistään muusta. Nyt on aika nostaa rakkauteni esille”, Gada summaa.

Kappaleessa mielenkiintoista onkin sen tanssittavuus ja rivien väleissä kuuluva into ja inspiraatio, vaikka rivit itsessään käsittelevät kaikkea muuta kuin helppoja ja kivoja aiheita. Biisissä muistutetaan lähiöiden laeista – siitä, että mikään ei tule ilmaiseksi, kun syntyy keskelle kriisiä.

Lisää luettavaa