Yeboyah julkaisi esimakua tulevalta ep-levyltään – mukana singlellä vierailee Slani

Tuoreelle 10X-kappaleelle saatiin myös musiikkivideo.

24.03.2023

Yeboyah on julkaissut uuden singlen nimeltään 10X.

Uudella biisillä kuullaan vierailevana artistina Slani, jonka osuus tuo oman, sopivasti muusta kappaleesta erottuvan lisänsä kokonaisuuteen. Kappale on myös esimakua Yebo&-nimiseltä ep:ltä, joka nähdään 7. huhtikuuta. Mukaan ep:lle sisältyy yhteensä viisi kappaletta. Näistä jokaisella on mukana vieraileva artisti. Levyn kaikki kappaleet on tuottanut Danitello. Ep:tä seuraa myös julkaisukeikka Helsingin Korjaamon Kulmasalissa, joka pidetään perjantaina 21. huhtikuuta.

”Halusin tän tulevan EP:n myötä luoda tilaa yhteisölliselle tekemiselle. Idea kollaboraatio-EP:stä on ollut mun mielessä jo useamman vuoden ja ajatus vaan jalostui kun reissasin ulkomailla viime vuonna. Mun mielestä Suomessa korostetaan tosi paljon yksin tekemistä tai sit jos tehdään yhteistyötä niin usein taustalla on hyötymistarkoitus. Mä haluan kannustaa ihmisiä siihen suuntaan, että luodaan yhdessä ja opitaan toisiltamme. Yhdessä luominen on monesti paljon haastavampaa koska jokainen tullaan eri paikoista, mutta yhdessä tekeminen on ainoa tapa miten voidaan mennä yhteiskuntana eteenpäin”, Yeboyah kertoo uudesta ep:stään ja jatkaa:

”Kun kuulin Slanin soolomusaa, tuli heti fiilis että haluun tehdä jonkun kollaboraation hänen kanssaan. Slanin verse toi biisiin erilaisen näkökulman ja on hyvä esimerkki siitä miten yhdessä tekeminen voi luoda jotain täysin uutta.”

Kappaleelle julkaistiin myös artistin itse ohjaama musiikkivideo, jonka voi laittaa katseluun alta.

Lisää luettavaa